27. lokakuuta 2012

Aina kiire jonnekin on on on

eläimiä Voi apua miten aika mennee nopeesti. Tällä viikolla oon käyny kotona oikeestaan vaan nukkumassa. Edellisessä postauksessa en tainnutkaan mainita mitään sunnuntaista. Kävin ESN:n International Cafe-tapahtumassa. Siellä oli kivaa, askarreltiin mm. tuommosia eläimiä, tuo heppa on miun. Tutustuin myös uusiin ihmisiin, mm. pariin saksalaiseen. Toinen ESN-tapahtuma kuluneen viikon aikana oli tiistainen leffailta. Samanlainen ko edellinen, tällä kertaa ei ollu niin paljoa porukkaa ja leffana oli Black Swan. Vihdoinkin pääsin näkemään sen. Tiistaina kävin myös ennen koulua salilla niinko suunnittelin ja oli aika hieno paikka. Reenitilaa kolmessa eri kerroksessa. Koulun jälkeen toiselle salille kokeilee eka ryhmäliikunta. StepFit Intro oli tunnin nimi ja oli ihan kivaa vaikken kaikessa pysynykään mukana :D

Tiden går hurtigt. I denne uge har jeg været hjemme kun at søve. På søndag var ESN International Cafe. Det var nice. På tirsdag gik jeg til gym før skolen og efter skolen, den første holdtræning, StepFit Intro. På tirsdag var også ESN filmaften, film var Black Swan.
koulua Keskiviikkona kouluharkkaa niinko tavallisesti. Tääkin kerta meni lähinnä hengaillessa, ens viikolla ois sitten miun vuoro, mm. kokonainen tunti yksinään enkkua pietettävänä. Esittelin myös itteni tanskaks kuviksen tunnilla. Koulun jälkeen ryhmätyön esityksen viimeistelyä ja illalla oli pormestarin vastaanotto, jossa oli pientä syömistä ja ilmasia juomia. Yks asia jäi kuitenkin harmittaa sielä. Näin luokkakaverin kanssa siellä semmosia kuoria missä oli esitteitä ja mm. joitain vapaalippuja eläintarhaan jne.. Sillon ko tultiin sinne nii näitä kuoria oltiin tekemässä ja luultiin et saahaan ne varmaan myöhemmin koska kukaan muukaan ei ottanu niitä. No, joku 5 min myöhemmin kuultiin toiselta luokkakaverilta et ne kaikki olikin jo menny. Vastaanoton jälkeen vielä RasmusBar, missä oli Coctail-ilta, tällä kertaa Blue Lagoon. Lähettiin kuitenkin melko aikaseen pois, koska torstaina oli projektiesittelyt. josta tuo ylempi kuvakin on.

På Onsdag Skolepraktiken igen. Jeg kun fulgte denne time, men i næste uge er det min tur. En hel time alene at undervise i engelsk. På billedkunst lektion jeg præsenterede mig på dansk. Efter skole, gruppearbejde, og borgmesterens modtagelse i aften. Gratis snacks og drikkevarer. Efter det yderligere RasmusBar og Blue Lagoon aften.
hamahelmillä Torstaina tosiaan projektiesittelyt. Meni ihan ok, vaikkei oma osuus mikään paras ollukaan. Päästiin tekee myös joitain kivoja aktiviteettejä. Koulun jälkeen salille. Eka vähän käsiä ja keskivartaloo ja sen jälkeen DanceFit. Oon ajatellu et ois kiva alottaa tanssi mut eipä oo ollu mahollisuutta nii tää vähän korvaa sitä. Oli kivaa. Sen jälkeen askartelee Hama-helmillä yhteen tapahtumaan. Sen jälkeen nopee pyörähys kotona ja suunta luokkakaverin sanoja lainaten kohti toista kotia (tunnetaan myös nimellä LA Bar :D). Tosin meikän toinen koti on varmaan nykyään toi FitnessWorld. Semmonen perusilta, ei mitenkään erikoinen. Lähin kotiin tällä kertaa jo kolmelta.

Torsdag project forestillinger, der gik temmelig godt. Mit bidrag gik ikke så godt. Efter skole, gym og DanceFit hold. Jeg kunne godt lide det. Efter det lidt håndværk med Hama perler. På aftenen var vi på vores andet hjem (også kaldet LA Bar :D) Denne gang jeg gik hjem allerede klokkan 3.
perjantai Aamulla olikin sitten vähän erikoisempi tilanne ko porukkaa tunnilla oli vaan 7 opiskelijaa. Ikinä ei oo ollu näin vähän. Oon ylpee itestäni että en oo kertaakaan skipannu tunteja vaikka oon ollu juhlimassa. Vaikka meitä oli vähän nii tällä kertaa oli parhaat tunnit ikinä. Aika meni nopeaan, saatiin kahvia ja teetä ja katottiin mahtava video. Koulun jälkeen tyttöjen kanssa keskustaan ennen Zumbaa. Zumba oli muuten ihan jees mutta jalat teki kuolemaa kenkien takia. Salibandyyn suunnitellut sisäpelikengät ei oo hyvät ryhmäliikuntaan, sen oon tässä todennu. Onpahan syy ostaa uuet kengät. Muuten tää ilta on menny kotona, koska huomenna partykomitean omat pippalot. Aamusta iltaan. Hyvää viikonloppua ja palaillaan toivottavasti vähän nopeemmin seuraavalla kerralla :) ps. minäkin haluan lunta

Her til morgen var der kun 7 studerende. Timer, var imidlertid det bedste, vi nogensinde har haft her. Diskussioner, kaffe og te og en awesome video. Efter skolen gik jeg til centrum med pigerne. På eftermiddagen zumba. Ellers god, men jeg har dårlige skor, fordi de er beregnet til floorball. Håber at jeg vil finde bedre. Denne aftenen var jeg kun hjemme, fordi i morgen det er introfest with FU. Hav en god weekend og forhåbentlig vil jeg være tilbage lidt hurtigere næste gang :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti