17. marraskuuta 2012

Kirpparia ja tanskalaisia pelejä

lahjatkirpparii5kirpparii1 Viime päivinä en oo taas kovin paljoa kotona ollu, ylläri sinänsä. Torstaina koulua ja illalla kävin pitkästä aikaa salilla, Mave/balle/Lår oli vuorossa ja miun lemppariohjaajan pitämänä :) Siitä pikapikaa kotia ja suihkun ja iltapalan kautta takasin kaupunkiin. Mein luokan pojat perui oman lähtönsä mutta tyttöjen kanssa päätettiin kuitenkin lähteä, koska yhteistä aikaa on niin vähän jäljellä. Tarkotus oli olla vaan vähän aikaa mutta lopputulos oli se että olin kotona puol neljältä. A-baarissa oltiin mutta en oikeen tykkää siitä (olin sielä vaan koska ilmanen kalja), nii käväsin nopeesti vielä LA:ssa, jossa oli tanskalaisia opiskelijoita, mm. mein tutoreita. Perjantaina kouluun muutaman tunnin unilla ja koulun jälkeen ahkeraa lopputyön tekoa ja Fredagsbar, koska siellä oli perinteinen tanskalainen jouluperinne, pakettipeli. Eli lahjoja, ja pelattiin nopilla. Ekalla kierroksella joka kerta ko sai 6 nii sai valita paketin. Toisella kierroksella aina ko sai 6 nii sai varastaa niitä lahjoja toisilta. Ja jännäks tän tekee et kukaan ei tiedä milloin kello soi pelin loppumisen merkiksi. Tuossa miun pakettien sisältö. Ihan parhaita lahjoja en saanu mutta nuokin on kivoja. Lisäks opin taas uuen noppapelin, jonka pojat opetti miule. Illalla lenkki tyttöjen kanssa ja RRK-baari. Ihan kivaa vaihtelua ja varsinkin ko juomat sielä on halvempia.

Tänään kävin pyörähtää kirpparilla, koska haluun säästää rahaa Berliiniin (enää 2 viikkoo!) ja teinkin omasta mielestä hyviä löytöjä. Kuvat ei tee oikeutta noille mutta tykkään vaikka oon vähän epävarma tuosta sinisestä väristä. Nuo kaikki (kaks toppia, yöhousut, neule ja henkselihame) yhteensä makso noin 115 kr. eli noin 14-15 €. Ja tuo raidallinen toppi ja henkselihame on uusia, laputkin vielä paikallaan. Kirppistelyn jälkeen kävin testaa ekan kerran uimahallin täällä ja pääsin myös saunaan <3 Nyt oon hengaillu kotona ja kuuntelen Maata Näkyvissä-festareiden radioo netissä ko en ite päässy tänä vuonna paikalle. Sopivasti The Rainin keikka menossa. Illalla sitten ihan livemusiikkia, koska miula on ilmaislippu Hannah Schneiderin keikalle tänne, nii pitäähän se mennä kuuntelee vaikka en tiiäkään yhtään biisiä. kirpparii3kirpparii4kirpparii2 Jeg har ikke haft så meget tid at være hjemme i den seneste tid. Skolen naturligvis og alt andet. Om torstagen var jeg i motionscenter eften en lang tid. Mave/Balle/Lår og min favorit instruktør. Hurtigt hjem og efter shower tilbage til byen. Drengene ville ikke gå men vi pigerne besluttede at gå. Vi var på A-bar som er ikke min favorit og jeg var der fordi fri øl og mine veninder ønskede at være der. Før jeg forlod hjemmet, gik jeg til LA, hvor var danske studerende. Om fredagen efter skolen studerede jeg lidt og gik til Fredagsbaren, fordi jeg ville prøve pakkespil. Og det var sjovt. Drengene lærte mig et nyt spil med dicer og det var rart også. Efter baren gik jeg til RRK-baren med pigerne. RRK-baren er god fordi det er ganske billig.

I dag besøgte jeg kun på loppemarked, fordi jeg vil spare penge til Berlin (kun 2 uger!) og jeg gjorde gode køber. Alle dem (2 toppe, natbukser, trøje og nederdel) kostede i alt kun omkring 115 kr. Og en stribet ttop og nederdel er nye. I dag gik jeg også at svømme. Og sauna <3 Nu har jeg lyttet til radioen fra Maata Näkyvissä-festival, fordi jeg ikke kan komme der selv i år. Om aftenen live musik. Jeg har en gratis billet til en koncert af Hannah Schneider så naturligvis jeg vil gå.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti