20. elokuuta 2015

Haloo Helsinki! @ Isojano, Lahti 14.8.2015

Viime viikon perjantaina otin suunnaksi Lahden ja siellä järjestettävän Isojano-tapahtuman. Haloon takia yllärillä menin sinne mutta olihan tuo Juha Tapiokin aika ihana <3 ja sain napattua Juhan heittämän pyyhkeen kaikkien keski-ikäisten naisten nenän edestä :D Tuo tapahtuma oli perjantain osalta loppuunmyyty mutta onneks olin ostanut lipun etukäteen. Hengailin Lahdessa jonkun aikaa ja päätin kävellä Hartwallin panimolle missä tapahtuma oli. Siellä oli porukkaa jonossa odottamassa ovelle myyntiin jääneitä lippuja, mutta mie ja muutama muu päästiin ekana alueelle, koska meillä ne liput tosiaan oli. Ei ollut mikään kiire vaan eturiviin pääsi hyvin ja ois päässyt vielä Tuure Kilpeläisenkin aikana.
IMG_20150814_233212
Tosiaan ekana oli Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani ja sen jälkeen Juha Tapio. Aika meni kivasti myös tauoilla kun sain seuraa Jennasta ja muutamasta muusta fanista. Aikataulut oli myöhässä mutta kaikilla oli silti pitkä setti. Myös Haloolla, mutta tällä kertaa Go Saimaa oli jätetty pois :( Olin kauhean pettynyt tähän ja avarin ajan vaan murjotinkin siinä eturivissä :D Sen jälkeen oli kyllä pakko taas tanssia ja laulaa mukana. Loppuun vielä levitin miun lakanan kuvaa varten, Elli huomas sen ja levitteli vaan käsiään ko huusin et "missä Go Saimaa?" Olipa reiluu hei.IMG_20150814_234758 Keikan jälkeen mentiin reunaan venaamaan. Siinä oli semmonen pieni rako sinne taakse. Ei mennyt paljoa keikan jälkeen ko huomattiin Jere siinä ja mentiin hetkeks juttelemaan, mie tietty heti ekana kysyin et mihin jäi Saimaa. Ei ollu kuulemma tällä kerralla mukana, höh. Loppuun Jere totes "te varmaan haluatte et pyydän Ellin tänne" tai jotain sinne päin :DIMG_20150814_234700 Elli tulikin siihen ja päästiin halaamaan ja juttelemaan. Sain myös annettua miun ite tekemän SaiPa-barbababan ja Elli tykästyi onneks siihen ja kyseli vaan et ihan itekö oon sen tehnyt ja kuinka oon osannut jne. Valitin tottakai Saimaan puuttumisesta ja totesin et siinä meni miun teoria et Saimaa soitetaan ainako mie oon paikalla :D Kyselin et jos risteilyllä sitten, Elli totes vaan et kauheet paineet soittaa se ja käski olla murhaamatta jossei se tulekaan :D Juteltiin kaikkee muutakin siinä ja oisin voinut jutella vaikka kuinka pitkään mutten viittinyt jäädä siihen Elliä viivyttämään ja nyt vähän harmittaa. IMG_20150814_235750 Tosiaan tässä on tullut pari muuttujaa matkan varrella ja ens viikolla kutsuu Helsinki ja laiva ja Haloon faniristeily. Oon ihan tosi innoissani tästä vaikka se tarkoittaakin, että Famky jää tänä vuonna välistä. Onnistuin myös saamaan yheltä miun kaverilta permantolipun sinne Hartwall-areenan päätöskeikalle, joten oon erittäin onnellinen nyt <3 En oo ollut ennen laivakeikalla (paitsi GOOM, joka on vähän eri asia :D) ja pääsen permannolle muitten kaa eikä miun tarvii olla yksin siellä yläkatsomossa. IMG_20150815_001022
Kuvat taas kännykkälaatua, koska järkkäri oli taas vaihteeks kielletty ja tämäkin asia selvis vasta edellisenä iltana :( Mutta toivottavasti laivalta sitten vähän parempilaatuisia kuvia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti