25. syyskuuta 2015

Syyskuulumisia

DSC_2653DSC_2654DSC_2657
Pahoittelut hiljaiselosta ja siitä, että se tulee varmaan myös jatkumaan. Aloitin siis fysioterapeutin opinnot reilu kuukausi sitten. Ne yhdistettynä töihin ja harrastuksiin on tarkoittanut sitä, että vapaa-aikaa ei kovinkaan paljoa ole. Ohjaan liikuntaleikkikouluja ja valmennan F-tyttöjä niin siinäpä ne arki-illat meneekin. Myös opiskelijarientoja on jonkin verran ollut ja niissä oon yrittänyt käydä myös, että tutustuis paremmin luokkakavereihin ja tutoreihin. Lisäksi meillä on kerran viikossa fyssareiden oma salivuoro niin siellä oon yrittänyt käydä myös. Koulu on jäänyt vähän sivualalle, mutta siitä huolimatta oon saanut palautettua kaikki tehtävät ajoissa ja tänään meillä oli jo eka tentti anatomiasta ja läpi meni onneksi. Jos jotain kiinnostaa, niin voisin jossain vaiheessa kirjoitella fiiliksiä koulusta erikseen.
DSC_2660DSC_2661
Kamerakin on vaan pölyttynyt laukussa laivan jälkeen, mutta viime viikonloppuna se oli mukana miun enon 50-vuotisjuhlissa, mistä nämä ruokakuvat on. Tarjoilut oli erittäin hyvät. Lisäksi päivää aiemmin vietettiin joukkueen kauden aloittajaisia. Kamera oli sielläkin mukana mutta yhtään kuvaa en koko illan aikana muistanut ottaa :D Eli ainakin on tullut syötyä hyvin. Kotona ei ole juurikaan tarvinnut kokkailla koska ateriatuetut lounaat on aika jees.

Urheilun puolella mennään vielä vähän miten sattuu, koska en ole osannut aikatauluttaa vielä mitään. Olin lisäksi flunssassa ja se rajoitti tekemisiä myös. Pikkuhiljaa ois aika alkaa rakentaa peruskuntoa sekä kilpakävelläkin vähän enemmän kuin aiemmin. Lisäksi salibandykausi starttaa huomenna, kun vuorossa on eka turnaus uuden joukkueen kanssa.

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä ruokaa, itse tykkään lohesta tosi paljon eri muodoissaan. Lohikeitto ja graaviliohi oli jo lapsena lemppereita ja tykkään niistä vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohi on hyvää :) harmi vaan kun se on opiskelijabudjettiin vähän turhan hintavaa mutta onneks kouluruokalassa sitä on välillä tarjolla :D

      Poista