28. lokakuuta 2012

Hvad en fødselsdagfest!

sählyä1234 Eilinen oli kokonaisuuessaan kiva päivä. Oon niin iloinen että päätin lähtee mukaan kaikkiin näihin komiteoihin vaikka teinkin sen suurimmaks osaks yksin ilman että tiesin etukäteen ketään muita ko tutorit. Oon tutustunu komiteoitten kautta moniin mahtaviin tanskalaisiin opiskelijoihin. Aamupäivästä koululle ekan kerran, jossa ohjelmassa oli vammaisolympialaiset. Alotettiin alkusnapseilla (ilmeistä päätellen olin harvoja kenestä fisu on hyvää :D) ja siirryttiin liikkasalin puolelle. Lajeina oli sokkolentis, mutanttisähly ja kiikarifutis sekä amputaatiokäsipallo. Sokkolentiksessä ei pelattu kuitenkaan ihan sokkoina vaan verkko oli peitetty jätesäkeillä silleen et ei nähty mitä toisella puolella tapahtu. Mutanttisählyssä parin kanssa toinen jalka ja käsi oli sijottu yhteen narulla ja kiikarifutiksessa oli ne perus kertakäyttökupeista tehyt lasit, joissa oli pienet aukot pohjissa. Amputaatiokäsipallo oli vähän kaupunkisodan tyylistä ja sitten ko sait osuman nii tipuit pois. Meijän tiimillä ei tosin ihan putkeen nää kisat menny ja taiettiin napata viiminen sija. Kivaa kuitenkin oli ja tein sählyssä maalin :D Nuo maisemakuvat kotimatkalta. Alussa tosiaan paisto aurinko, kotona taivas olikin jo ihan tumma ja just ko pääsin perille nii alko sataa rakeita, jota kesti ehkä sen 15 min ja kohta paistokin taas aurinko. Ja lumesta ei tietookaan vaan plussa-asteita vaan luvassa.

I går var en sjov dag. Vi havde Introfest med Festivaludvælget. Jeg er så glad at jeg besluttede at deltage mange udvælger selvom de andre internationaler gjorde det ikke. Gennem udvælger har jeg kigget mange dajlige danske studerende. På morgonen havde vi Handicap OL. Først vi startede med Fisk-shots (jeg godt lide, men alle ikke :D) og gik til gymsalen. Vi spillede blindvolley, mutanthockey, fodbold med briller og amputerad armbold. Jeg har spillet disse spiler tidligere i min skole og jeg gerne dem. Det var sjovt selvom vores hold lykkedes ikke så godt og vi var måske den sidste hold. De andre billeder er fra rute til hjem. Først solen skinnede og siden himlen var allerede mørkt. Efter jeg kom hjem det startede at regne hagl og efter 15 minuter solen skinnede igen.    
rooliabingovoitin
Illalla oli vuorossa sitten juhlaosuus. Olin kerrankin hyvissä ajoin liikenteessä ja jouduin sit oottelee ulkona vähän aikaa. Aina säästä jutellessa huomaa et mitenkä mie oon pohjosemmasta. Tanskalaisista oli kauheen kylmä ja mie olin vaan et onpas lämmin, vaikka olinkin pukeutunut (villa)sukkahousuihin ja shortseihin. Illan teemana oli synttärit ja saatiin roolit vähän samaan tyyliin niinko viikonloppureissulla. Tällä kertaa vaan niitä ei ollu valittu vaan ne saatiin satunnaisesti. Omalla kohalla oli onneks semihelppo, olin ystävä lukiosta. Ainut vaan että miun piti piettää puhe yhessä toisen lukioystävän kanssa. Oisin voinu valita helpomman tien ja piettää sen enkuks mutta halusin tehä sen tanskaks. Onneks on Googlekääntäjä :D No lyhyestä virsi kaunis ja ihmiset vissiin ymmärti mitä sanoin. Sain myös illan aikana kuulla et miten hienoo on ko pietin sen puheen tanskaks ja puhuinkin myös jonkin verran tanskaa muutenkin illan aikana. Tanskan ymmärtäminen alkaa olla jo paremmalla mallilla näin kahen kuukauen opeilla, puhuminen ei niin paljoa. Pelattiin myös bingoa ja meikä voitti! Tosin palkintojen nykyisestä sijainnista ei oo mitään tietoa, haha! Toffifeet syötiin illan aikana ja siivousvälineitä käytettiin ainakin osittain siivoukseen. Ruokaakin oli tarjolla, naminami ja ilmanen baari. Tai maksettiin toki pikku summa koko päivästä. Oon tyytyväinen että tällä kertaa ei menny mitenkään överiks vaikka erilaisia juomia ja shotteja tuli juotua jonkin verran ja olin loppuun asti juhlimassa. Aamulla myös heräsin vaan ihan pikkusen jomotuksen kanssa mutta mistään pahemmasta krapulasta ei ollu tietoa :) Tää päivä on menny kotona hölläillessä ja tarkotus oli pyhittää se koulutehtäville mutta ne on vielä vähän vaiheessa, varsinkin saksan verkkokurssi. Tanskan läksyn sain kuitenkin tehtyä ko huomenna ois tanskan tunnit pitkästä aikaa <3 tosin sitä ennen Didaktiikkaa, saahaan vissiin vähän tietoo joulukuun kokeista, apua!

Ps. Eilen oli tullu spostiin hyväksymiskirje UCL:n sosiaalipedagogiikan puolelta. Eli jos nyt Suomen päässä saan kaiken järjesteltyä nii tuun takasin tänne vielä kevätlukukaueks ja pääsen osallistuu näihin mahtaviin juttuihin myös keväällä :)

På aftenen var det tid at fejre. Vi havde en fin fødselsdagfest. Vi fick roler i samme stil som på hytteturen men denne tide kun når fest startede. Jeg var ven fra gymnasiet. Det var temmelig let role, kun at holde en tale med anden ven fra gymnasiet. Jeg ville ikke vælge lette måde så jeg holdt det på dansk. Sandsynligvis andre forstod hvad jeg sagde og jeg fik høre senere hvor fantastiskt det var at jeg gjorde det på dansk. Jeg talte lidt dansk løbet af aftenen også og jeg forstår allerede ganske godt (så vidt jeg kan efter to måneder studere) men at tale om kræver en masse øvelse. Vi spillede Bango og jeg vandt! Men nuværende placering af mine præmier er ukendt, haha! :D  Naturligvis havde vi mad og drikke også. Jeg var i festen til enden og i dag det var rart at våge op om morgonen uden tømmermænd :) I dag har jeg været hjemme og forsøgte at gøre skolearbejde. Kun forsøgte men dansk hemarbejde jeg gjorde fordi i morgen vi har dansk timer efter lang tid <3 Men om morgenen først didaktik, vi får information om tests, hjælp! 

Ps. I går fick jeg email at jeg blev godkendt til UCL socialpædagogik for næste semester. Nu kun skal organisere tingene i Finland så at jeg kunne komme tilbage her og måske fortsætter med disse awesome udvælger også i foråret :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti