19. helmikuuta 2015

Mitä kuuntelen tällä hetkellä?

Ajattelin tulla jakamaan muutamia lemppareita tämänhetkiseltä soittolistaltani. Löytyykö teiltä samoja vai onko nää uusia tuttavuuksia?
Ensin näin Kittteeltä kotoisin olevana Nightwishin uusi biisi <3 Tää on just semmosta Nightwishia mistä tykkään hirmu paljon. 
Sannin uusi sinkku ei vakuuttanut vielä ekalla kuuntelukerralla mutta oon alkanut tykätä siitä aina vaan enemmän jokaisen kuuntelukerran jälkeen. Pääsen reilun kuukauden päästä näkemään Sannin pitkästä aikaa livenä ko oon menossa Kerubiin keikalle. 
Titan uuden biisin kanssa oli vähän sama juttu kuin tuon Sannin biisin kanssa. Eli paranee kuuntelu kuuntelulta.
Jouni Aslakin UMK-biisistä taas tykkäsin alusta lähtien. Hauska yhteensattuma on, että oon kyseisen artistin tavannut jo ennen tätä UMK-edustusta. Olin kesällä miun ystävän häissä ja siellähän oli soittamassa miun entisen koulukaverin kanssa juurikin Jouni Aslak :D
Mukaan myös vähän tanskalaista musiikkia. Medinan lisäksi suosikkeja on mm. Burhan G ja NOAH <3
Loppuun vielä pakollinen Haloo Helsinki! <3 KEOK ja MOTMV on edelleen säännöllisessä kuuntelussa enkä halunnut nostaa sieltä jotain tiettyä biisiä, joten saatte jotain ihan muuta. Jostain syystä miulla on mennyt tämä kyseinen kappale kokonaan ohi silloin ko se on julkistettu ja oon alkanut kuunnella sitä vasta viime aikoina. Kyseinen kappalehan löytyy siis Ipanapa: Napakympit!-levyltä.

Tulispa jo ens viikon perjantai, silloin nimittäin ilmestyy KEOK:n platinapainos, jossa on kolme uutta biisiä ja DVD <3 Oman levyn laitoin jo tilaukseen ja sen pitäis tulla postin mukana tuolloin perjantaina.

2 kommenttia:

  1. Miekin tilasin tuon platinapainoksen, toivottavasti tulee ajallaan :D Tosin uskon kyllä niin, neljä vuotta sitten tilattiin kolmoslevy ennakkoon ja se tuli julkaisupäivänä (Levykauppa Äxästä tilattiin silloinkin). Nyt tosin tietysti huomasin, että sen ois saanut pari euroa halvemmalla Cdonista mutta eipä se mitään :D

    Silloin MOTMV:n platinapainoksen kanssa oli vähän huonotuuri, kun just silloin oli postin lakot.. Kesti tosi pitkään ennen kuin se levy tuli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulee tosiaan ajallaan. Miekin tilasin tuolta Äxästä, en jaksanu ees alkaa kattomaan muita vaihtoehtoja. Sain samalla tilattua kakkoslevyn, mikä miulta vielä puuttui. Sitten löytyykin kaikki levyt lukuunottamatta MOTVM-normiversiota. Katotaan jos sen jossain vaiheessa hankin, jos jossain tulee vastaan, muttei ainakaan vielä ole mikään pakottava tarve sitä saada :D

      Poista