13. joulukuuta 2014

Ensimmäinen tatuointini

EDIT/muokkailin tätä vähän ja kirjoitin yhden lisäkappaleen.

Oon parhaillaan junassa matkalla kohti Helsinkiä niin päätin tulla kirjoittelemaan tuosta miun tatuoinnista. Nyt kävi niin, että miun kone sanoi itsensä irti, luultavasti näytönohjain rikki. Maanantaina suuntaan todennäköisesti tietokoneostoksille, sillä miun Acer on jo yli 6 vuotta vanha eli ei sitä toinna enää korjata. Yllättävän pitkään se kestikin. Mutta tosiaan, tuohon tatuointiin. Kuva on kännykkälaatua eli ei mikään paras mahdollinen, mutta menköön tämän kerran.

Oon miettinyt tatuoinnin ottoa jo pidempään eli mikään äkillinen päätös tuo ei ollut. Miun pikkusisko otti tatuoinnin joku aika sitten ja se kasvatti tatuointikuumetta edelleen. Nyt joulukuun alussa oli hyvä aika, koska meillä on kuukauden tauko peleistä ja reenejäkään ei niin paljoa. Paikaksi valikoitui Underground Store Joensuussa. Paremmin tunnettu varmaan lävistyksistä mutta loppukesästä lähtien siellä on tehty myös tatuointeja. Kävin nyt keskiviikkona Sannan tatuoitavana enkä vois olla tyytyväisempi lopputulokseen. Tuosta tuli niin paljon hienompi kuin mitä se paperilla näytti ja rakastan tätä päivä päivältä vaan enemmän.

Paikkana on vasen ranne ja siihen on muutama syy. Halusin sen näkyviin, mutta kuitenkin niin, että sen saa tarvittaessa piiloon. Oon myös vasenkätinen, joten siitäkin syystä vasen käsi tuntui luonnollisemmalta valinnalta. Kolmas syy liittyy salibandyyn. Pelaan rightin puolelta, eli vasemman käden sisäpuoli itseeni päin. Näin saan tuon tatuoinnin piiloon esim. vetoja peittäessä eikä siihen kohtaan tuu "kivoja" pallonjälkiä, mitä tällä hetkellä jalat on täynnä :D

Lopuks varmaan tärkein eli tuon tekstin sisältö. Halusin tekstitatuoinnin, jolla on merkitystä miulle itelleni. Jonkun tsemppilauseen. Mietin suomen ja tanskan väliltä, englanniksi en keksinyt mitään erikoista. Joku Never give up olisi ehkä ollut sopiva, mutta se on niin yleinen ja halusin jotain erikoisempaa. Lopulta päädyin suomenkieliseen, sillä se on kuitenkin äidinkieli. 

Suurin osa varmaan tietää, että rakastan Haloo Helsingin! musiikkia. En muista, että mikään muu bändi/artisti ois tehnyt miuhun yhtä suurta vaikusta saati saanut miuta matkustamaan useempaa sataa kilometriä yhden keikan takia. Rakastan Ellin tekstejä ja miulla ois ollut useampikin vaihtoehto mitä voisin ihooni tatuoida ja niitä ylpeenä kantaa. Elli ja pojat on miun mielestä myös hyviä roolimalleja nuoremmille (tai oikeestaan ihan kaiken ikäisille) ja on esillä julkisuudessa lähinnä musiikillisista ansioistaan, niin siinäkin mielessä voin ylpeenä kertoa, että kenen käsialaa tää lause on. Todennäköisesti joku kaunis päivä joku toinenkin Ellin teksti päätyy miun iholle. 

Kun kuulin ensimmäistä kertaa Kiitos ei ole kirosana-levyn nimikkobiisin, tiesin että tää se on. Juuri sopiva lause ensimmäiseksi tatuoinniksi. Myös sopivan lyhyt näin ensikertalaiseksi :D Jotenkin tuo kohta tekstistä osui heti. Miulla on ollut jonkin verran ongelmia sekä terveyden (selkää ei oo saatu vieläkään täysin kuntoon, mutta parempaan päin ollaan jo menossa) että motivaation kanssa urheilun saralla ja koen, että tuo lause on tärkeessä osassa varsinkin näitten ongelmien kanssa painiessa. Tuo on paras mahdollinen tsemppilause miulle itelleni ja uskon et kyllä täältä vielä jossain vaiheessa noustaan :) Oon myös yrittänyt laittaa taustatekijät kuntoon ja sen takia oonkin nyt laittanut asioita uusiks syksyn aikana. Vaihdon jo joukkuetta salibandyssa ja yleisurheilussa tulee vaihtumaan seura ens kaudeks. 

Tämmönen tarina tatuoinnin taustalla. Löytyykö teiltä tatuointeja tai haluaisitteko? Pitääkö taustalla olla joku syy sille vai voiko sen ottaa muuten vaan?

4 kommenttia:

  1. Vieläkin pakko sanoo että toi on hieno! Miulle tuli vaan tuosta taas pieni tatuointikuume ja miulla ois itse asiassa parikin ideaa mietittynä, toinen idea tuli n. puoli vuotta sitten ja toinen reilu 1½ vuotta sitten :D Katsotaan, tuleeko koskaan otettua, rahaa kun sekin vaatii. Ite tykkäisin ainakin, että tatuoinnilla olisi merkitys, mutta jokainen tyylillään - voihan sen ihan hyvin ottaa vaikka siksi, että se on nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) itelläkii ois jo ideaa seuraavasta tatuoinnista, tosin pitää säästää lisää sitä varten. Tuo oli onneks suht pieni ja helppo ni ei mennyt niin paljon aikaa eikä ollut ees kovin kallis :D

      Poista
  2. Upea tatuointi! Mihin seuraan vaihdat yu:ssa? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) vaihetaan miun siskon kanssa molemmat LUM:miin (Lappeenrannan Urheilumiehet) nii meil on mahdollisuus saada viestijoukkue kasaan ens kesäks :)

      Poista