Näytetään tekstit, joissa on tunniste reenailuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reenailuu. Näytä kaikki tekstit

4. huhtikuuta 2016

Uusi reenikaveri

DSC_2645DSC_2646DSC_2649
Oon pitkään haaveillut aktiivisuusrannekkeesta, mutta en oo saanut aikaiseksi hankkia sellaista itselleni. Yksi syy siihen on myös se, että pelkkä aktiivisuusranneke ei ehkä ois paras vaihtoehto miun tarpeisiin. Ennen pääsiäistä selailin mainoslehtisiä ja huomasin että Polarin M400 oli tarjouksessa. Paikallisessa Gigantissa ei kuitenkaan ollut näitä sillä hetkellä varastossa, niin kävin sit vieressä Prismassa ostamassa tämän, koska hintaa tuli vain 20 € tarjousta enemmän. Päätin että tää on samalla aikainen synttärilahja itselle. Tulee ainakin käytettyä.

Oon kyllä ollut tyytyväinen tähän ostokseen. Tätä voi käyttää normaalin sykemittarin tavoin ja lisäksi ulkona tämä mittaa myös matkaa ja nopeutta GPS:n avulla. Lisäksi kello toimii samalla myös aktiivisuusmittarina ja mittaa kaikkea aktiivisuutta päivän aikana. Lisäksi se muistuttaa jos on istunut liian pitkään paikallaan yhtäjaksoisesti. Erityisesti oon tykännyt siitä, että puhelimeen on saatava oma sovellus ja aktiivisuus on helppo siirtää Bluetoothin avulla sovellukseen tarkasteltavaksi. Jos jotain miinusta pitää etsiä, niin pyöräilyn aktiivisuutta sovellus ei ilmeisesti huomioi, ellei muista laittaa pyöräily-harjoitustilaa päälle. Voin tosin olla väärässäkin. Lisäksi kellossa on akku ei paristoa eli pitää valita milloin kellon haluaa ladata. Tätä voi siis käyttää myös yöllä, jolloin se mittaa unen laatua. Itse olen ladannut kelloa eniten yöaikaan, sillä mittaan mieluummin päivän aikana tapahtuvaa aktiivisuutta unen laadun sijaan.

Onko muilla kokemuksia tästä kellosta? Mikäli teille tulee jotain kysyttävää tästä, niin vastaan mielelläni. Kommenttia vaan tulemaan :) 

22. marraskuuta 2015

Hektinen arki

12
Hiljaiselo täällä jatkuu edelleen. Voin rehellisesti kertoa, että vaikka tiesin fysioterapiaopintojen vaativan paljon, niin en olettanut että tää olisi niin haastavaa. Ja ollaan vasta ensimmäisessä syksyssä. Varmaan jos ei olis muuta kuin opiskelu niin sitten ois helpompaa mutta koska en oo vieläkään oppinut sanomaan ei, niin yritän tasapainotella koulun, kahden työn ja reenaamisen välillä. Päällekkäin menevät ryhmätyöt ja lähestyvät tentit ja muut deadlinet vähän stressaa mutta luokkakaveria lainaten, "kohta on joulu" <3

Positiivista on, että reenit on alkaneet sujua; oon päässyt nyt kilpakävelemään kerran tai kaks viikossa. Jonkin verran on vielä ongelmia, mutta toivon että fysioterapiasta on apua niin saisin kerrankin ehjän harjoituskauden. Koulu ei olekaan sitten mennyt ihan niin hyvin, mutta hieman lohduttaa tietää etten oo ainoa vaan luokkakaverit ja tutorit antaa vertaistukea. Oon myös yrittänyt ylläpitää sosiaalista elämää ja on ollut kiva tutustua vanhempien vuosikurssien opiskelijoihin erilaisissa tapahtumissa. Miul on ollut aina tosi kivaa niissä vaikka seuraavina päivinä koulussa ei olekaan naurattanut enää niin paljoa.

Tänne tuli myös vihdoin lunta ihan kunnolla, kivaa kun ulkona on nyt vähän valoisampaa.

26. elokuuta 2015

34/15

VKO 34

Ma: Puntti 1 h
Ti: Pyöräily 45 min + Salibandy 1 h 30 min + Kehonhuolto 15 min
Ke: Kävely 30 min + Pyöräily 45 min + Kehonhuolto 15 min
To: Salibandy 2 h + Kehonhuolto 30 min
Pe: Kilpakävely 1 h 30 min 
La: Kävely 1 h
Su: Salibandy 2 h + Kävely 2 h

Yhteensä 14 h

Viime viikko meni taas kaavalla "teen sitä mikä huvittaa". Salibandyreenit normaalisti ja vklp menikin reissussa. Kilpakävelyä pitkästä aikaa. Perjantai oli kuuma päivä ja reeniä oli melko raskas tehdä. Tein vain 10 x 200 m mutta positiivista oli, että ajat oli nopeampia kuin aiemmin. Nyt hitaimmat ajat olivat lähellä aiempia "nopeita" aikoja. Eli jotain oon tehnyt oikein :D Sunnuntaina tuli kävelyä vähän enemmän sillä reissaamisen aikana miun pyörä oli varastettu :( Jouduin kävelemään alkuviikon mutta eilen löysin onneks uuden pyörän kirpparilta. Toivottavasti se säilyy tallessa, sillä nyt on ollut tosi paljon pyörävarkaita liikkeellä ja muiltakin on kuulemmat lähtenyt pyöriä varkaiden matkaan :(

Aloitin koulun maanantaina ja on ollut kivaa. Meillä on tosi kiva ryhmä ja ihan huiput tutorit. Harmittaa jättää huominen Famky välistä mutta toisaalta onneks on kivaa ohjelmaa tiedossa, koska laiva, kaverit ja Haloo Helsinki! <3 

12. elokuuta 2015

32/15

VKO 32

Ma: Kävely 45 min + Puntti 1 h 15 min + Pyöräily 45 min + Kehonhuolto 30 min
Ti: Pyöräily 45 min + Kilpakävely 1 h + Kehonhuolto 15 min
Ke: Pyöräily 45 min + Kilpakävely 2 h + Kehonhuolto 15 min
To: Pyöräily 45 min + Kehonhuolto 45 min
Pe: Kävely1 h
La: Pyöräily 45 min + Kehonhuolto 30 min 
Su: Kilpakävely 1 h + Pyöräily 1 h + Kävely 30 min

Yhteensä 14 h 45 min

Viime viikko oli hyvä viikko. Auto oli (ja on vielä tämän viikon) veljellä lainassa niin pyöräilyä tuli melkein päivittäin. Tein aika lailla samanlaisella ohjelmalla mitä tein ennen SM-viestejä. Täytyy nostaa esille tuo keskiviikon kova viimeistelyreeni joka kulki tällä kertaa todella hyvin. Sain varmaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella vietyä koko reenin tavoitevauhdeilla läpi. Vaikka oli tosi kuuma niin jaksoin loppuun asti. 

Sunnuntaina kävin kisaamassa myös tämän kauden viimeisen kisan. Kilpailin Joensuussa 9-15 vuotiaiden pm-kisojen ulkopuolella. Viikonlopuksi tuli helle tänne Joensuuhunkin ja se yhdistettynä kovaan tuulee vaikutti jaksamiseen kisan aikana, joten ennätyslukemiin en päässyt. Kauden paras parantui kuitenkin yli minuutilla ja viestin osuusaikakin noin puoli minuuttia, joten pitää olla tyytyväinen vaikean kauden jälkeen. 

8. elokuuta 2015

31/15

VKO 31

Ma: Pyöräily 45 min + Puntti 45 min + Kehonhuolto 30 min
Ti: Kilpakävely 1 h 30 min
Ke: Lepo
To: Lepo
Pe: Kävely yht. 2 h + Juoksu 1 h 30 min
La: Puntti 1 h + Kävely yht. 2 h 30 min
Su: Kävely 1 h + Pyöräily 30 min

Yhteensä 12 h

Viime viikko meni reissatessa, oltiin reissussa viisi päivää seitsemästä joten liikunnatkin oli vähän normaalista poikkeavia, kävelyä tuli melko paljon. Erittäin tyytyväinen oon tuohon perjantain juoksulenkkiin, istuin eka bussissa Hki-Kpo ja jaksoin lähteä vielä juoksemaan. Juoksu myös kulki pitkästä aikaa ihan kivasti. 

24. heinäkuuta 2015

29/15

VKO 29

Ma: Jalkapallo 45 min + Puntti 45 min
Ti: Pyöräily 1 h + Kävely 30 min
Ke: Kävely 30 min + Kilpakävely 1 h + Kehonhuolto 30 min
To: Juoksu 45 min + Salibandy 1 h 30 min + Pyöräily 1 h 45 min
Pe: Puntti 1 h
La: Lepo
Su: Lepo

Yhteensä 9 h 

Ihan ok rokkiviikoksi. Alkuviikko meni aika hyvin, mutta viikonloppuna liikunnat vähän jäivät, sillä Ilosaarirock vei aikaa. Toki siellä tuli seisottua ja liikuttua paljon varsinkin narikkavuorojen aikana, mutta en laske niitä nyt tähän mukaan. Olisin kyllä voinut käydä salilla tms. mutta laiton nyt kunnolliset yöunet etusijalle. Muutenkin nyt voi ottaa vähän rennommin, koska tälle kesälle ei juurikaan ole mitään isoja tavoitteita urheilun suhteen vaan katse on käännetty jo ensi vuoteen :)

15. heinäkuuta 2015

28/15

VKO 28

Ma: Pyöräily 45 min + 45 min
Ti: Kävely 30 min + Pyöräily 30 min + Puntti 1 h + Kehonhuolto30 min
Ke: Kilpakävely 1 h + Puntti 45 min + Kehonhuolto 15 min
To: Juoksu 30 min + Kehonhuolto 1 h
Pe: Kävely 1 h
La: Juoksu & Loikat & Kilpakävely 1 h 30 min + Kävely 45 min + Kehonhuolto 45 min
Su: Kävely/juoksu 1 h 30 min  

Yhteensä 13 h

Viime viikko meni ihan kivasti. Oon nyt alkanut tekemään enemmän salibandyn kesäreeniohjelman mukaisia juttuja, koska kilpakävelyssä ei ole enää mitään tärkeitä kisoja tulossa. Kävelyä on kuitenkin ohjelmassa ehkä kerran pari viikkoon vähän fiiliksen mukaan. Tarkoitus on nyt alkaa rakentaa parempaa peruskuntoa tulevaisuutta ajatellen. 

14. heinäkuuta 2015

27/15

VKO 27 (KEVYT)

Ma: Kävely 30 min
Ti: Kilpakävely 1 h 15 min + Kehonhuolto 15 min
Ke: Kilpakävely 1 h 30 min + Kehonhuolto 30 min
To: Lepo
Pe: Verryttely 30 min + Kehonhuolto 30 min
La: Aamulenkki 30 min + Verryttely 30 min
Su: Kilpakävely + oheiset 1 h

Yhteensä 7 h

Toissa viikko suunniteltiin tarkoituksella kevyeksi, jotta ehdin palautua Kauhavalta SM-viestejä varten. Tämmönen viikko toimi miun mielestä tosi hyvin ja aion soveltaa tätä myös jatkossakin kisaviikoilla. Tässä on toki huomioitu se, että tätä edelliseen ja tähän viikkoon mahtui reissaamista aika paljon lyhyeen aikaan. 

1. heinäkuuta 2015

25/15 & 26/15

VKO 25 (KEVYT)

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Pyöräily 1 h 30 min + Puntti 1 h
To: Lepo
Pe: Lepo
La: Kävely 2 h 45 min + Puntti 45 min
Su: Puntti 1 h + Kehonhuolto 30 min

Yhteensä 7 h 30 min


VKO 26

Ma: Lepo
Ti: Kilpakävely 1 h 30 min + Kehonhuolto 30 min
Ke: Juoksu 30 min + Kehonhuolto 30 min
To: Kilpakävely 1 h 45 min + Kehonhuolto 30 min
Pe: Aamureippailu 30 min + Kilpakävely 2 h 15 min + Kilpakävely 2 h 15 min + Iltapelit 45 min + Kehonhuolto 45 min
La: Aamureippailu 30 min + Verryttely 30 min + Kilpakävely ja oheiset 1 h
Su: Lepo

Yhteensä 14 h 45 min


Väliin taas vähän viikkokoosteita. Juhannusviikko meni aluksi toipuessa SM-maantiekävelyistä ja sen jälkeen ehdin reenaamaan yhden päivän ennen kuin sain jonkun pienen flunssapöpön ilmeisesti töistä mukaan. Onneksi ei ollut kuitenkaan kuumetta niin uskalsin liikkua kevyesti myös juhannuksena. 

Seuraava viikko oli jo onneksi parempi. Loppuviikosta suunnattiin jälleen Kauhavalle lajikarnevaaleille. Siellä tuli reenattua ihan kiitettävästi varsinkin perjantaina ja sen huomasi lauantain kisassa. Jaloissa ei ollut vaan yhtään energiaa ja kävelin varmaan huonoimman vitosen kisan ikinä. Onneksi karnevaalit olivat muuten tosi onnistuneet ja sain paljon hyviä vinkkejä tulevaa varten :)

Huomenna suuntaan päiväksi Kajaaniin Kainuun musiikkijuhlille ja loppuviikko perjantaista sunnuntaihin menee SM-viesteissä Seinäjoella. Palaillaan taas joskus :)

21. kesäkuuta 2015

23/15 & 24/15

VKO 23

Ma: Pyöräily 1 h + Kilpakävely 45 min + Kehonhuolto 45 min
Ti: Pyöräily 1 h + Salibandy 1 h 30 min + Kehonhuolto 1 h
Ke: Pyöräily 1 h + Kävely 1 h + Kehonhuolto 30 min
To: Pyöräily 1 h + Kilpakävely 1 h + Salibandy 1 h 30 min + Kehonhuolto 45 min
Pe: Pyöräily 1 h
La: Kävely 30 min + Pyöräily 1 h + Kilpakävely 1 h + Kävely 1 h 30 min
Su: Kävely 3 h + Kehonhuolto 1 h

Yhteensä 21 h 30 min

VKO 24

Ma:Pyöräily 1 h + Puntti 45 min + Kehonhuolto 45 min
Ti: Pyöräily 1 h
Ke: Pyöräily 1 h + Kilpakävely 45 min + Kehonhuolto 15 min
To: Pyöräily 1 h + Hieronta 1 h
Pe: Pyöräily 1 h + Hieronta 1 h
La: Kävely 45 min + Kävely 45 min
Su: Kilpakävely + oheiset 3 h 30 min

Yhteensä 14 h 30 min

Hiljaista on ollut täällä ja tulee olemaan todennäköisesti vielä jonkin aikaa. Työt on ohi, mutta kaikenlaista muuta mahtuu ohjelmaan. Tulevalla viikolla lähdetään mm. lajikarnevaaleille Kauhavalle ja pääsen vihdoin katsomaan Haloo Helsinkiä! tauon jälkeen kun karnevaaleilta suunnataan Kuopioon viinijuhlille.

Tulin heittämään tänne vähän edellisviikkojen liikuntoja. Viikko 23 oli määrällisesti tosi hyvä ja sisältöönkin oon suhteellisen tyytyväinen. Viime viikolla viikko oli vähän kevyempi, toki työmatkat jouduin pyöräilemään. Viime sunnuntaina oli SM-maantiekävelyt Espoossa ja saavutin tavoitteeni pääsemällä maaliin alle annetun tavoiteajan. Kevään sairastelut ja loukkaantumiset vaikutti siihen, että en oo päässyt reenaamaan haluamallani tavalla joten täytyy olla tyytyväinen. Sijoitus oli 5. naisten sarjassa :)

13. toukokuuta 2015

19/15

VKO 19

Ma: Salibandy 1 h 30 min + Kehonhuolto 30 min  
Ti: Kävely 30 min + Hieronta 1 h + Kehonhuolto 30 min
Ke: Kävely 30 min + Koripallo 1 h + Kehonhuolto 30 min
To: Salibandy 1 h 15 min + Kehonhuolto 15 min
Pe: Koripallo 1 h + Kehonhuolto 1 h
La: Pyöräily 30 min + Kehonhuolto 45 min
Su: Kävely 3 h 45 min + Kehonhuolto 45 min

Yhteensä 15 h 15 min

Tulin vaan nopeasti kertoilemaan viime viikon liikunnoista. Viime viikko oli pitkästä aikaa ihan kunnollinen reeniviikko. Tosin kilpakävelemään en vieläkään päässyt. Toisaalta ei miulla ois ollut ees kunnolla aikaa, koska koriskurssia oli kahtena päivänä. Lisäks miulla oli torstaina ja perjantaina fyssari. Mitään varsinaista ratkaisua ei (ainakaan vielä) selvinnyt, mutta oon nyt perjantaista lähtien tehnyt kolmea eri liikettä, jotka toivottavasti auttavat tuossa miun jalan ongelmassa. 

Sunnuntaina jatkettiin viime vuonna äitin kanssa aloitettua "haastetta" eli käveltiin puolimaratonin verran. Mietittiin siinä lenkin aikana, että jatkossa voitaisiin toteuttaa sama lenkki aina kerran kuussa. Loppuun vielä voisin todeta, että oon tyytyväinen tuohon kehonhuollon määrään. Kerrankin jaksoin joka päivä tehdä edes jotain pientä. Oon siis laskenut ne fyssarin antamat harjoitteet tuohon kehonhuolto-kohtaan. 

Hyvää loppuviikkoa, mie hyppään huomenna junaan ja suuntaan loppuviikoks tutustumaan Lontooseen :)

26. huhtikuuta 2015

17/15

VKO 17

Ma: Crossfit 45 min
Ti: Hieronta 1 h 
Ke: Puntti 45 min + Vesijuoksu 30 min
To: Puntti 1 h + Pyöräily 30 min
Pe: Kävely 30 min 
La: Kävely 2 h
Su: Kävely 1 h + Juoksu 1 h + Kehonhuolto 1 h

Yhteensä 10 h


Laitetaanpa kerrankin viikkokoostetta ihan ajoissa tulemaan, vieläpä tänään otettujen kuvien kanssa :D Kirjoittelinkin aiemmin, että miulla on ollut ongelmia vasemman nivusen kanssa. Miulta siis hierottiin jalkoja tiistaina ja kipua oli vielä pari päivää hieronnan jälkeenkin niin keskityin alkuviikon korvaavien tekemiseen. Torstain jalkapuntti oli tehokas, voin kertoa että istuminenkin sattui perjantaina. Eilen Lappeenrannassa tuli kävelyä aika paljon. Nivunen ei kuitenkaan enää oireillut, joten päätin kokeilla tänään juoksemista. Alku oli aika hakemista, mutta pitkästä aikaa oli kiva juosta. Nivunen ei alkanut oireilla, mutta vasen pakara oli tällä kertaa jumissa. Vaikka tuo jalka on nyt suhteellisen ok, niin aion silti varata ajan sinne fyssarille, jotta voin jatkossakin reenata myös juoksemalla. Koska oon melko varma, että miulta löytyy sen verran heikkoutta keskivartalon alueelta, että ongelmat voi johtua siitä. Ois kuitenkin kiva saada jotain täsmäliikkeitä sille alueella, siksi fyssari. 

24. huhtikuuta 2015

15/15 & 16/15

VKO 15

Ma: Puntti 1 h 15 min
Ti: Juoksu 1 h + Kehonhuolto 15 min
Ke: Hieronta 1 h 
To: Crossfit 50 min + Salibandy 1 h 30 min + Salibandy 1 h 30 min + Kehonhuolto 10 min
Pe: HotStretching 1 h
La: Lepo
Su: salibandy 1 h 30 min + Kehonhuolto 30 min

Yhteensä 10 h 30 min

VKO 16

Ma: Hieronta 1 h
Ti: Puntti 1 h + Salibandy 1 h 30 min + Kehonhuolto 15 min
Ke: Kävely 30 min + Salibandy 1 h 15 min + Kehonhuolto 15 min
To: Kävely 2 h 45 min + Kehonhuolto 15 min
Pe: Pyöräily 45 min
La: Salibandy 1 h
Su: Salibandy 1 h

Yhteensä 11 h 30 min

Parit viikkokoosteet. Tarkoitushan olisi ollut, että pääsisin reenaamaan nyt enemmän kilpakävelyyn painottaen ja juoksulenkkejä tehden. Ei menny ihan niinko Strömsössä. No ensinnäkin, nuo viime viikonlopun OSM-kisat tarkoitti, että salibandy pysyy vielä ohjelmassa. Ollaan myös aloitettu jo lajireenit Josban naisten edustuksen kanssa, eli salibandy tulee pysymään ohjelmassa kesään asti, mikäli paikat kestää. Mistä päästäänkin sujuvasti siihen, että talvella oireillut nivunen on taas alkanut ilmoitella itsestään. Pidin jo viikon juoksutauon, mutta ei se näköjään kovin paljoa auttanut. Eli nyt oon yrittänyt tehdä enemmän punttia, keskivartaloa ja vesijuoksua. Ens viikolla ois tarkoitus varata aika fyssarille, niin sais selville, että onko nää kivut vaan jotain lihasheikkoutta vai onks siellä jotain vakavampaa taustalla. 

10. huhtikuuta 2015

14/15

DSC_0318
VKO 14 (KEVYT)

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Lepo
To: Lepo
Pe: Puntti 1 h 15 min + Kehonhuolto 45 min
La: Lepo
Su: Kävely 4 h + Kehonhuolto 30 min

Yhteensä 6 h 30 min


Viime viikosta tulikin vähän ennakoitua erilaisempi. Miulla oli tiistaina hammaslääkäri ja lopputulemana tulin sieltä ulos yhtä hammasta köyhempänä. Reenien osalta tämä tarkoitti sitä, että alkuviikko meninkin itseä parannellessa, en halua ottaa turhia riskejä lähtemällä liikkumaan liian aikaisin. Loppuviikolle tuli pari reeniä, joista toinen tuommonen vähän pidempi kävely.

Koko pääsiäinen meni kotikotona vieraillessa. Vanhenin myös lauantaina ja vietettiin pienimuotoisesti miun synttäreitä. Äiti leipoi miulle pari kakkua ja pari miun tätiä kävi meillä kylässä syömässä ja kylpemässä kylpytynnyrissä. Aiemmin päivällä näin miun hyvää ystävää, joka oli käymässä myös kotona. Nähään tän ystävän kanssa suhteellisen harvoin mutta ollaan oltu hyviä ystäviä lukiosta lähti ja ollaan siis edelleen säännöllisesti yhteyksissä vaikka välimatkaa on useampi sata kilometriä.

Tiistaina palailin taas arkeen ja reenaamaankin oon taas päässyt ihan hyvin :)

1. huhtikuuta 2015

13/15

VKO 13

Ma: Salibandy 1 h 30 min + HotStretching 1 h
Ti: Kilpakävely 1 h 30 min + Kehonhuolto 30 min
Ke: Hieronta 1 h + Kehonhuolto 30 min
To: Puntti 1 h + Salibandy 1 h 30 min
Pe: Puntti 1 h + Vesijuoksu 1 h + Foamroller 1 h
La: Lepo
Su: Kilpakävely 1 h 45 min + Kehonhuolto 15 min

Yhteensä 13 h 30 min

Oon tyytyväinen viime viikkoon, meni kerrankin melkein kokonaan suunnitelmien mukaan. Erityisen tyytyväinen oon siihen, ett sain vihdoin aloitettua nuo kilpakävelyreenit ja vieläpä kaksin kappalein. Tottakai vauhdit on hitaampia näin alussa, mutta onneks tekniikka on melko hyvin jo lihasmuistissa eli ihan nollilta ei tarvitse aloittaa. Muutenkin viime viikko oli suht monipuolinen ja uutena kokeiluna oli tuo Foamroller, jota kävin testaamassa siis ihan ohjatusti tunnilla. Miulta löytyy myös oma rulla mutta oon vähän turhan laiska rullailemaan sillä. 

Tää kulunut viikko ei olekaan mennyt ihan samalla tavalla putkeen. Maanantaina miun kroppa oli jostain syystä tosi väsynyt, mahdollisesti kesäaikaan siirtymisellä on oma vaikutuksensa eli jäi reenit tekemättä. Eilen aamulla kävin hammaslääkärissä, jossa päädyttiin poistamaan miun lohjennut hammas eli pari päivää lisää lepoa. Tarkoitus ois loppuviikosta päästä taas pikkuhiljaa reenien pariin. Oon menossa pitkästä aikaa kotikotiin, joten ainakin kuntosalia ja lenkkeilyä ois suunnitelmissa :)

27. maaliskuuta 2015

12/15

VKO 12 (KEVYT)

Ma: Hieronta 1 h 
Ti: Puntti 1 h
Ke: Puntti 1 h 
To: Vesijuoksu 1 h + Kehonhuolto 30 min 
Pe: Lepo
La: Lepo
Su: Kehonhuolto 30 min 

Yhteensä 5 h

Viime viikko oli liikunnallisesti tosi huono kun olin "juoksukiellon" lisäksi loppuviikosta myös pienessä flunssassa. Miulla oli siis tuolloin maanantaina hieronta ja koska miulla on ollut vasen nivunen koko loppukauden kipeä niin hierojan suosituksesta olin viikon juoksematta. Punttia ehdin tekemään pari kertaa ja vesijuoksemassakin kävin. Loppuviikon lepäsin kokonaan eli keskityin penkkiurheiluun ja tein mie myös sen pienen roadtripin tuonne Varkauteen. 

Kulunut viikko on onneks sujunut reenien kannalta huomattavasti paremmin, vaikkei muut asiat olekaan menneet kovin paljoa putkeen. Eilen olin henkisesti ihan loppu työpäivän jälkeen mut onneks tännään oli jo parempi fiilis :)

17. maaliskuuta 2015

11/15

12
VKO 11

Ma: Hieronta 1 h 
Ti: Kävely 30 min + Salibandy 2 h
Ke: Salibandy 1 h 20 min + Kehonhuolto 10 min
To: Kävely 30 min + Salibandy 1 h 30 min + Salibandy 2 h + Kehonhuolto 15 min
Pe: Kävely 1 h + Kehonhuolto 30 min
La: Koripallo 1 h + Puntti 1 h 
Su: Kävely 2 h + Kehonhuolto 30 min

Yhteensä 15 h 15 min

Vaikka kausi loppui, niin salibandysta en vielä eroon päässyt :D Neljät reenit kolmeen päivään, alkoi pikkasen jalka painaa torstai-iltana. Lauantaina pääsin pitkästä aikaa pelailemaan koripalloa. Muuten meni ihan hyvin, mutta onnistuin taas vaihteeks lentelemään pitkin lattiaa ja nyt myös oikeaa kyynärpäätä koristaa mustelma tuon vikasta turnauksesta vasempaan kyynärpäähän hankitun kaverina. Vois tietty opetella pysymään pystyssä tuolla kentällä. Muutama aamu(päivä)lenkkikin tuli tehtyä, koska keli oli niin hyvä. 

12. maaliskuuta 2015

10/15

VKO 10 (KEVYT)

Ma: Crossfit 45 min + Kehonhuolto 45 min
Ti: Salibandy 2 h
Ke: Lepo
To: Lepo
Pe: Lepo
La: Salibandy + oheiset 2 h 
Su: Kävely 2 h

Yhteensä 7 h 30 min


Hiihtolomaviikko meni osittain töissä leirin merkeissä, joten liikunnatkin jäi loppuviikosta vähän vähemmälle. Maanantaina meillä ei ollut reenejä niin pääsin vihdoin testaamaan tuota paljon puhuttua Crossfittiä. Oon siis aiemmin testannut sitä yhden kerran Tanskassa ollessa, joten jonkinlainen kosketus ko. lajiin löytyy. En ole käynyt peruskurssia joten kyseessä oli Open-tunti, jossa tehtiin kaikkia perusjuttuja. Alkuun lämmittelyä juosten ja koordinaatioita tehden. WOD tehtiin parin kanssa ja siinä oli aika lailla perusjuttuja, kuten kyykky, kahvakuulaheilautus, burpee, vatsat, boxihyppy jne. Oli ihan älyttömän rankkaa mutta lopussa oli semmonen voittajafiilis ko sai tehtyä kaikki läpi.

Loppuviikon olin siis töissä Pokalin talvileirillä, joten omat reenaamiset jäi tekemättä niiltä päiviltä. Lauantaina meillä oli kauden vika turnaus Varkaudessa. Hävittiin 7-4 ja pelattiin tasan 2-2. Harmittaa ko voittoa ei tullut, mutta toisaalta tuossa vikassa pelissä ois voinut käydä miten vaan, molemmilla oli paikkoja ratkaista. Mie sain vihdoin tehtyä sen maalin myös pakin paikalta, nätti kantti keskelle ja veto maaliin :) Oli muuten runkosarjan vika maali, koska mein peli oli viimeinen ja tuo miun maali jäi myös pelin viimeiseksi :D Tehot tältä kaudelta 3+2 eli paremmin ko ennen. Myös sisäisen pistepörssin kärkisijoille pääsin noilla tehoilla :D

17. helmikuuta 2015

6/15 & 7/15

miehaloo
VKO 6

Ma: Salibandy 1 h 30 min + HotStretching 1 h
Ti: Hieronta 1 h
Ke: Lepo
To: Hieronta 1 h 
Pe: Lepo
La: Lepo
Su: Kävely 30 min

Yhteensä 5 h

Tältä viikolta ei oo paljoa kerrottavaa. Olin kipeänä, mutta koska miulle ei noussut kuume, niin kävin töissä normaalisti jne. ja jätin vaan reenit pois. Loppuviikosta oltiin myös reissussa (pikkuveljen valatilaisuus ja Helsinki) ja jouduin jättämään hallikauden ainoan kävelykisan väliin. 
parimustelmaaootd VKO 7

Ma: Lepo
Ti: Kehonhuolto 30 min
Ke: Salibandy 1 h + Salibandy 1 h 30 min
To: Hieronta 1 h
Pe: Kävely 30 min + Salibandy 1 h
La: Salibandy + oheiset 2 h
Su: Lepo

Yhteensä 7 h 30 min

Viime viikolla otin vielä kevyemmin alkuviikosta ja keskiviikkona aloin palailla takaisin normirytmiin. Keskiviikkona meillä oli illalla harkkapeli OuPaa vastaan. Kaikki kolme sarjapeliä hävittiin mutta nyt otettiin kotiinviemisiks 4-0 voitto. Meillä oli toki mukana muutama edustuksen pelaaja mutta vastaavasti meillä oli mukana myös pari tyttöä kelle tää oli eka peli. Kokonaisuudessaan siis onnistunut reissu ja sen kruunas omat 2+1 tehot, ikinä en oo onnistunut noin hyvin :) Loppuviikko kevyemmin ja lauantaina tosiaan ne pelit, mistä kirjoittelinkin jo edellisellä kerralla. 

Kuvat sunnuntailta, kun kerrankin oli vapaapäivä ja kävin ihmisten ilmoilla eli oli mahdollisuus laittaa jotain kivempaa päälle. Ostin tuon topin Onlyn loppuunmyynnistä ja se pääsi nyt ekaa kertaa päälle. Tuon HH!-korun ostin jo joulukuun keikalta, mutta en oo sitä täällä aiemmin esittellyt. Ja huomaa taas, että oon ollut pelaamassa kun kädet ja jalat on tuon kolmannen kuvan mukaisesti mustelmilla :D  

3. helmikuuta 2015

5/15

VKO 5

Ma: Salibandy 1 h 30 min + HotStretching 1 h
Ti: Puntti & Kilpakävely 1 h 15 min + Salibandy 2 h + Kehonhuolto 15 min
Ke: Hieronta 1 h
To: Salibandy 1 h 30 min + Kehonhuolto 30 min
Pe: Kävely 30 min
La: Salibandy + oheiset 2 h 30 min
Su: Hiihto 1 h + Kehonhuolto 15 min

Yhteensä 13 h 15 min


Tämä viikko oli vähän kevyempi loppuviikon osalta, sillä säästelin itseäni peleille. Viikon uusi tuttavuus oli tuo HotStretching, jonne aion mennä uudestaankin. Ei ollut tavallinen venyttelytunti vaan jotain aivan muuta. Tykkäsin kyllä ja tuo tunti meni nopeasti. Tälle viikolle mahtui myös yksi kilpakävelyn yritys, joka ei mennyt ihan nappiin. Selkää ei ole saatu vieläkään kokonaan auki ja sen lisäksi miulla on samoja ongelmia vasemman polven kanssa kuin mitä viime vuonna.

Oon myös tällä hetkellä kipeänä (vähän lämpöä iltaisin + kunnon kurkkukipu ja yskä). En oo varma onko syy meneillään oleva flunssa-aalto vai se Pieksämäen halli. Meillä on nimittäin useampi pelaaja kipeänä tällä hetkellä. Miulla ois nyt tulevana sunnuntaina kauden ainoa hallikisa kilpakävelyn osalta ja tällä hetkellä on vielä auki uskallanko lähteä kokeilemaan. Kuulostelen oloa torstaihin asti, jolloin on tehtävä päätös ilmoittautumisesta. Toki sunnuntaihin asti on aikaa tehdä lopullinen päätös, sillä reissuun ollaan joka tapauksessa lähdössä. Miun veljen valatilaisuus on perjantaina ja miun sisko kisaa jokatapauksessa noissa sunnuntain kisoissa. Lauantaina pääsen myös tapaamaan miun hyvää ystävää pitkästä aikaa :)