Näytetään tekstit, joissa on tunniste tattoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tattoo. Näytä kaikki tekstit

18. joulukuuta 2014

Ja muutos on siinä mitä teet ei siinä mitä näät

mie1mie4mie2
Kuvituksena asukuvat tältä päivältä. Meillä oli ohjaajapalaveri, niin sain heti tilaisuuden käyttää tuota eilen Onlyn loppuunmyynnistä ostettua farkkupaitaa. Oon nyt viime vuosina tykästynyt farkkupaitoihin, sitä ennen miulla oli pitkä ruutupaita-kausi :D

Oikeesti tulin kirjoittamaan urheilujuttuja, mutta siihen liittyvät kuvat on nyt vähissä nii laitetaan sit ihan päinvastaista. Aiemmin oonkin kirjoitellut, että tänä syksynä on tapahtunut aika isojakin muutoksia urheilun suhteen. Sekä salibandyssä että yleisurheilussa. Tuosta joukkueen vaihdosta kirjoittelinkin aiemmin. Joitakin saattaa kiinnostaa, että miten on sitten mennyt? Tuloksellisesti ei niin putkeen, mutta ollaan kehitytty paljon. Joukkuehenki meillä on hyvä ja huipputyyppejä on onneks tämäkin joukkue täynnä. Vaatii tietysti totuttelua vaihtaa alemmalle sarjatasolle ja oonkin huomannut, että henkilökohtaiset suoritukset on onnistuneet paremmin sarjan kärkijoukkueita vastaan. Joitakin joukkueita vastaan peli on muistuttanut enemmän sählyä kuin salibandya ja turhan helposti tulee lähdettyä siihen myös itse mukaan. Vastuuta ja peliaikaa on tullut mukavasti, niinko oli tarkoituskin. Toivottavasti oon antanut jotain uutta miun joukkuekavereille, vaikkei itestä siltä aina tunnukaan. Ens vuonna pääsen käymään myös paremmin reeneissä, joten päästään toivottavasti harjoittelemaan yhdessä pelaamista muuallakin ko pelkästään peleissä. Edustuksen reeneissä käymistä jatkan siinä samalla. Motivaatio on ollut parempi, kun ei tarvii ennen pelejä miettiä, et pääseekö sinne kentälle ollenkaan.

Yleisurheilussa vaihdan tosiaan seuraa Joensuun Katajasta Lappeenrannan Urheilu-Miehiin. Pääsin näköjään myös seuran nettisivuille. Kuten tuolta selviää, niin syy siirtoon on viestijoukkue. Katajassa ei oo mitään muuta vikaa, kuin se ettei siellä ole muita kilpakävelijöitä. Miun sisko tosiaan vaihtoi seuraa ja sillä aloin itsekin pohtia samaa asiaa. LUM:mista löytyy entuudestaan kilpakävelijöitä, joten melko suurella todennäköisyydellä saadaan viestijoukkue kasaan ensi kesän SM-viestejä varten. Tällä on taas vaikutusta miun motivaatioon reenata entistä paremmin ja panostaa kevään ja kesän ajan enemmän kilpakävelyyn. Lisäksi eilen huomasin, että hallikaudelle löytyy sittenkin yksi kisa ja se sattuu sopivasti salibandyvapaalle viikonlopulle. Eli jotain tavoitetta on myös lähikuukausille. Vielä kun osais laatia talven reeniohjelman niin, että se palvelee molempia lajeja. Toki nyt on helpompi panostaa myös talvella kilpakävelyyn, koska salibandyssa ei olekaan enää niin isot tavoitteet kun nousukarsintoja ei ole tiedossa.
tatuointi Saatte varmaan nähdä tätä tatuointia täällä ihan kyllästymiseen asti mutta rakastan sitä edelleen :D Tässä siis tämän hetkinen tilanne, eli tää on nyt viikon vanha ja ainakin googlettelut kertoo et pitäis olla ihan ok, että mustetta lähtee vähän kun iho uusiutuu pikkuhiljaa.

13. joulukuuta 2014

Ensimmäinen tatuointini

EDIT/muokkailin tätä vähän ja kirjoitin yhden lisäkappaleen.

Oon parhaillaan junassa matkalla kohti Helsinkiä niin päätin tulla kirjoittelemaan tuosta miun tatuoinnista. Nyt kävi niin, että miun kone sanoi itsensä irti, luultavasti näytönohjain rikki. Maanantaina suuntaan todennäköisesti tietokoneostoksille, sillä miun Acer on jo yli 6 vuotta vanha eli ei sitä toinna enää korjata. Yllättävän pitkään se kestikin. Mutta tosiaan, tuohon tatuointiin. Kuva on kännykkälaatua eli ei mikään paras mahdollinen, mutta menköön tämän kerran.

Oon miettinyt tatuoinnin ottoa jo pidempään eli mikään äkillinen päätös tuo ei ollut. Miun pikkusisko otti tatuoinnin joku aika sitten ja se kasvatti tatuointikuumetta edelleen. Nyt joulukuun alussa oli hyvä aika, koska meillä on kuukauden tauko peleistä ja reenejäkään ei niin paljoa. Paikaksi valikoitui Underground Store Joensuussa. Paremmin tunnettu varmaan lävistyksistä mutta loppukesästä lähtien siellä on tehty myös tatuointeja. Kävin nyt keskiviikkona Sannan tatuoitavana enkä vois olla tyytyväisempi lopputulokseen. Tuosta tuli niin paljon hienompi kuin mitä se paperilla näytti ja rakastan tätä päivä päivältä vaan enemmän.

Paikkana on vasen ranne ja siihen on muutama syy. Halusin sen näkyviin, mutta kuitenkin niin, että sen saa tarvittaessa piiloon. Oon myös vasenkätinen, joten siitäkin syystä vasen käsi tuntui luonnollisemmalta valinnalta. Kolmas syy liittyy salibandyyn. Pelaan rightin puolelta, eli vasemman käden sisäpuoli itseeni päin. Näin saan tuon tatuoinnin piiloon esim. vetoja peittäessä eikä siihen kohtaan tuu "kivoja" pallonjälkiä, mitä tällä hetkellä jalat on täynnä :D

Lopuks varmaan tärkein eli tuon tekstin sisältö. Halusin tekstitatuoinnin, jolla on merkitystä miulle itelleni. Jonkun tsemppilauseen. Mietin suomen ja tanskan väliltä, englanniksi en keksinyt mitään erikoista. Joku Never give up olisi ehkä ollut sopiva, mutta se on niin yleinen ja halusin jotain erikoisempaa. Lopulta päädyin suomenkieliseen, sillä se on kuitenkin äidinkieli. 

Suurin osa varmaan tietää, että rakastan Haloo Helsingin! musiikkia. En muista, että mikään muu bändi/artisti ois tehnyt miuhun yhtä suurta vaikusta saati saanut miuta matkustamaan useempaa sataa kilometriä yhden keikan takia. Rakastan Ellin tekstejä ja miulla ois ollut useampikin vaihtoehto mitä voisin ihooni tatuoida ja niitä ylpeenä kantaa. Elli ja pojat on miun mielestä myös hyviä roolimalleja nuoremmille (tai oikeestaan ihan kaiken ikäisille) ja on esillä julkisuudessa lähinnä musiikillisista ansioistaan, niin siinäkin mielessä voin ylpeenä kertoa, että kenen käsialaa tää lause on. Todennäköisesti joku kaunis päivä joku toinenkin Ellin teksti päätyy miun iholle. 

Kun kuulin ensimmäistä kertaa Kiitos ei ole kirosana-levyn nimikkobiisin, tiesin että tää se on. Juuri sopiva lause ensimmäiseksi tatuoinniksi. Myös sopivan lyhyt näin ensikertalaiseksi :D Jotenkin tuo kohta tekstistä osui heti. Miulla on ollut jonkin verran ongelmia sekä terveyden (selkää ei oo saatu vieläkään täysin kuntoon, mutta parempaan päin ollaan jo menossa) että motivaation kanssa urheilun saralla ja koen, että tuo lause on tärkeessä osassa varsinkin näitten ongelmien kanssa painiessa. Tuo on paras mahdollinen tsemppilause miulle itelleni ja uskon et kyllä täältä vielä jossain vaiheessa noustaan :) Oon myös yrittänyt laittaa taustatekijät kuntoon ja sen takia oonkin nyt laittanut asioita uusiks syksyn aikana. Vaihdon jo joukkuetta salibandyssa ja yleisurheilussa tulee vaihtumaan seura ens kaudeks. 

Tämmönen tarina tatuoinnin taustalla. Löytyykö teiltä tatuointeja tai haluaisitteko? Pitääkö taustalla olla joku syy sille vai voiko sen ottaa muuten vaan?