24. syyskuuta 2016

Utran saaret

DSC_0011DSC_0028DSC_0018DSC_0030DSC_0022DSC_0032DSC_0034DSC_0044DSC_0050DSC_0054DSC_0040DSC_0059
Oon aina tykännyt liikkua luonnossa ja oon onnellinen, että oon aina asunut sellaisessa ympäristössä, että luontoon pääsee helposti. Ulkona liikkuminen on ihan parasta stressinpoistamista, varsinkin kun kouluhommat tahtoo painaa päälle. Tänään miulla on vapaapäivä ja pitkästä aikaa otin kameran mukaan kun kävin Utran saarilla kävelemässä. Tykkään syksystä just nyt kun värit on kauneimmillaan eikä oo vielä sellaista loskakeliä.

11. syyskuuta 2016

Ruotsiottelu

DSC_0008DSC_0014DSC_0027DSC_0032DSC_0034DSC_0051DSC_0057DSC_0059DSC_0135DSC_0138DSC_0190DSC_0252DSC_0269DSC_0290DSC_0313DSC_0329DSC_0343
Syyskuun ensimmäinen viikonloppu käytiin Ruotsiottelu, tällä kertaa Tampereella. Mie oon ollut paikan päällä katsomassa vuodesta 2006 lähtien kaikki Suomessa järjestetyt maaottelut ja niin tälläkin kertaa. Tosin aina aiemmin oon ollut vapaaehtoisena ja tänä vuonna siis ensimmäistä kertaa ihan vaan katsomon puolella ja pelkästään lauantaina. Syy miksi mentiin paikan päälle, oli se, että miun sisko pääsi ensimmäistä kertaa maaotteluun edustamaan Suomea. Kävelymaaotteluhan tosin on varsinaisen maaottelun ulkopuolella. Elisa käveli oman ennätyksensä sijoittuen toiseksi. Myös Enni ja Hele kävelivät ennätykset ja Suomelle hieno kolmoisvoitto. Suomi myös voitti koko kävelymaaottelun. Tunnelma Ratinassa oli hyvä ja suosittelen ehdottomasti, mikäli vaan on mahdollisuus, niin käymään tuollaisissa tapahtumissa paikan päällä. Siellä se tunnelma on ihan erilainen mitä television välityksellä.

Ps. Yritän jossain vaiheessa tulla päivittämään tänne muitakin juttuja kun vaan urheilukuvia, kunhan enimmät koulukiireet helpottaa. Mutta lyhyesti kuljen pääasiassa kodin, koulun ja Joensuu Areenan välillä.

5. syyskuuta 2016

Nuorten SM-moniottelut Joensuu

DSC_0104DSC_0329DSC_0218DSC_0337DSC_0372DSC_0540DSC_0022DSC_0074DSC_0147DSC_0264DSC_0352DSC_0494DSC_0537
Koulu ja reenit vie tehokkaasti kaiken ajan mutta jonkin verran oon ehtinyt myös kuvaamaan. Viikonloppu meni reissussa kun oltiin lauantaina katsomassa Ruotsiottelua Tampereella. Ennen niitä kuvia kuitenkin muutama otos elokuun viimeiseltä viikonlopulta, jolloin kisailtiin nuorten SM-moniottelut Joensuussa ja Kuopiossa. Tässä muutama kuva Joensuusta. Loput kuvat löytyvät lauantain osalta täältä (klik) ja sunnuntain täältä (klik).