Oon mukana meidän koulun promotiimissa ja sen lisäks että kierretään kouluissa ja messuilla niin kirjoitetaan mm. blogiin. Tällä kertaa oli miun vuoro kirjoittaa niin ajattelin että julkaisen saman tekstin myös tämän blogin puolella. Promotiimin blogi löytyy tän linkin (klik) takaa :)
Tuutorointi on varmasti käsitteenä tuttu monelle, mutta mitä
se käytännössä meinaa ja miten se näkyy täällä meidän ammattikorkeassa, niin
ajattelin käydä sitä läpi tämänkertaisessa blogitekstissä. Kareliassa siis on
joka vuosi tuutorihaku kaikille halukkaille opiskelijoille ja hakemusten
perusteella pidetään haastattelut, joiden pohjalta tehdään lopulliset valinnat.
Tuutoreiden määrä vaihtelee koulutusohjelmittain kuitenkin niin että kaikille
aloille tuutoreita valitaan ja kaikki tuutorit myös koulutetaan tehtäviinsä.
Koulutuksia on muutamia lyhyempiä sekä yksi pidempi viikonlopun mittainen koulutus.
Koulutuksissa käydään läpi mm. tuutorin tehtäviä ja vastuuta, harjoitellaan
esiintymistä sekä totta kai tutustutaan muiden alojen tuutoreihin.
Ensimmäinen kontakti tuutoreihin monilla hakijoilla on
varmaankin pääsykokeissa. Asia on tälläkin hetkellä hyvin ajankohtainen, sillä
tällä viikolla meidän kampuksella oli sairaanhoitajien ja sosionomien
valintakokeet ja nyt alkavalla viikolla on edessä vielä meidän
fysioterapeuttien valintakokeet. Tuutoreiden rooli näissä valintakokeissa on
mm. tsempata valintakokeisiin osallistujia. Samalla hakijoiden on hyvä kysellä
kaikkea mahdollista opiskeluihin liittyen ja tuutorit vastaavat näihin
kysymyksiin parhaansa mukaan.
Koulujen alkaessa elokuun loppupuolella sekä sote-puolella
myös tammikuussa tuutoreiden tärkeimpinä tehtävinä ovat uusien opiskeluryhmien
ryhmäyttäminen sekä käytännön asioissa neuvominen. Joka alalla on omanlaisensa
toimintaperiaatteet mutta esim. me fysioterapeuttituutorit aloitimme
perinteisillä tutustumisleikeillä ja -peleillä sekä kaupunkikierroksella. Myöhemmin
lukukauden aikana tuutorit mm. järjestävät erilaisia tapahtumia, käyvät
kyselemässä kuulumisia, auttavat tarvittaessa opintoihin liittyvissä asioissa
tai ohjaavat eteenpäin asioista vielä enemmän tietävien henkilöiden luokse sekä
tekevät kaikkea mahdollista mitä mieleen juolahtaa. Meillä syksyn ohjelmaan on
mahtunut mm. makkaranpaistoa, lautapeli-iltaa ja viimeisimpänä
positiivisuussydämen tekeminen ja pallorentoutus eli hyvinkin paljon erilaista
toimintaa. Käytännössä vain mielikuvitus (ja no ehkä toki vähän budjettikin) on
rajana.
Itse olen tykännyt toimia erittäin paljon tuutorina ja se on
myös antanut erittäin paljon itselle. Uusiin opiskelijoihin on päässyt
tutustumaan ihan eri tavalla ja on miusta toivottavasti ollut jotain hyötyäkin
heille, oli sitten kyseessä opintoihin tai vapaa-aikaan liittyvät asiat. Innolla
odotan tulevia pääsykokeita, jotta pääsen näkemään, millaisia opiskelijoita
meille tulevana vuonna on tulossa.
Koska en ole valmis jättämään tuutoritoimintaa kokonaan,
päätin myös hakea tuutorijaostoon, jolloin pääsen jakamaan omia kokemuksiani
myös tuleville tuutoreille.