20. heinäkuuta 2014

Olavi Uusivirta @ Ilosaarirock 2014

olavi1olavi2olavi3olavi4olavi5olavi6 Olavi Uusivirran oon nähnyt kerran aiemmin, nimittäin Ilosaarirockissa 2010. Silloin kuuntelin tätä artistia vähän enemmän kuin nykyisin, joten osa tämän keikan biiseistä oli itselle vieraita. Onneks mukana oli myös jotain vähän vanhempaa tuotantoa. Lopussa lavalle saatiin myös Anna Puu, jonka kanssa Olavi esitti ekaa kertaa ikinä livenä Tiedän miten tulta tehdään. Lisäksi kyseinen kaksikko esitti myös aivan upean Nuori ja kaunis. Olavi Uusivirran lavaesiintymistä oli ihan mahtavaa katsella. Lämmintä oli varmaan jo tuossa vaiheessa ainakin lähemmäs 30 astetta, mutta silti mies vaan painoi menemään (juosten & hyppien) ympäri lavaa.

17. heinäkuuta 2014

SANNI @ Ilosaarirock 2014

sanni1sanni2sanni3sanni4sanni5sanni6sanni7
SANNI on suhteellisen uusi tuttavuus miulle. Tiiän kyllä ne sinkkubiisit, mitä radiossa on soitettu ja oma lemppari vielä ennen keikkaa oli Me ei olla enää me, joka on ollut itellä kovassa soitossa. Miulla käy hirmu usein silleen, että kun on ollut jossain keikalla, niin uusiksi lemppareiksi muodostuu ne biisit, mitä ei oo ennen kuullut. Niin kävi myös nyt ja tälläkin hetkellä miun Spotifyssa soi Sannin luultavasti vähemmän tunnetut biisit, vaikkei niissä muissakaan mitään vikaa ole. Tykkäsin kyllä kovasti ja varmasti meen keikalle jatkossakin jos on vaan mahdollisuus. Täytyy kyllä kehua, että myös Sanni osas ottaa yleisön tosi hyvin mukaan  :)

15. heinäkuuta 2014

Haloo Helsinki! @ Ilosaarirock 2014

hh1hh2hh3hh4hh5hh6hh7hh8hh9hh10hh11hh12hh13hh14hh15hh16hh17hh18hh19
Tän keikan kuvailemiseen ei sanat riitä, oli ihan huigee setti ja oon niin onnellinen, että pääsin todistamaan tätä. Haloo Helsinki! oli se syy miks mie rokkiin ees halusin. Se vajaa 12 h narikkahommia oli todellakin tämän arvoista. Mie en välittänyt oikeestaan noista rokin ulkomaalaisista isoista nimistä vaan nimenomaan tää oli miun rokin kohokohta. Menee myös heittämällä ykköseks miun keikkakokemuksissa. Tunnelma tähtiteltassa oli semmonen, että oksat pois. Bändi otti yleisön tosi hyvin mukaan ja kuten Ilosaarirockin sivuilla todettiin: "Kun tuhatpäinen yleisö laulaa jonkun bändin kappaleen ulkomuistista lähes kokonaan, lienee oikeutettua sanoa, että kyseinen yhtye on tehnyt jotain oikein." 

Yllä muutama kuva keikalta. Unelma ois, että joskus pääsisin kuvaamaan ihan oikeesti näitä keikkoja sinne lähelle, mutta vielä pitää tyytyy kuvailuun ihan vaan yleisön seasta. Nykyisellä kalustolla ja kokemuksella ei vielä paljoa juhlita. Saa kuitenkin laittaa kommenttia näistä kuvista, mitä mieltä ootte? Löytyyks ketään kuka ois ollut paikanpäällä todistaa tätä huikeeta keikkaa?

Kiitos Haloo Helsinki! <3   

14. heinäkuuta 2014

Ilosaarirock 2014

ilo1ilo2ilo3ilo5 Tämän kesän Ilosaarirock oli miun kolmas. Oon aina ollut vapaaehtoishommissa, myös nyt. Aiemmin hommat on olleet jv-hommia ja rannekkeenvaihtoa, tänä vuonna työskentelin viinanarikassa. Ihan kivaa hommaa oli, ja nopeasti opittava myös. Olin vaan niin myöhässä talkoolaishaun kanssa, että työvuorot ei olleet mitkään maailman parhaat sunnuntain osalta. Tärkeintä kuitenkin oli, että pääsin katsomaan Sannin ja Haloo Helsingin! keikat. Lisäksi Olavi Uusivirran ehdin nähdä kokonaan. Semisti harmitti kuitenkin jättää kesken Jenni Vartiaisen keikka, sekä nähdä Happoradion ja Ellie Gouldingin seteistä vaan muutama minuutti, työvuorojen osuttua just noille ajankohdille. Näistä neljästä keikasta teen varmaan ihan omat postaukset, koska kuvia on riittää. Ajastan näitä seuraavalle viikolle, sillä lähdetään keskiviikkona viikoksi reissuun pohjoiseen.

Tämä Ilosaari oli myös vähän erilainen kuin aiemmat, sillä tänä vuonna en hengaillut alueen ulkopuolella oikeastaan ollenkaan. Miulla ei ollut tiettyä kaveriporukkaa kenen kanssa oisin ollut, vaan kaverit oli jakautuneet eri porukoihin niin se vähän jäi. Lisäksi nuo työvuorot rajoitti juhlimista jonkin verran. Toisaalta ei ollut oikeastaan fiilistäkään, niin tämän rokin meninkin ihan vesilinjalla. Vettä saikin juoda ihan urakalla, sillä täytyy todeta, että kelit todellakin suosi. Molempina päivänä aurinkoo ja lämpöä ihan kunnolla. Ehkä ens rokissa sitten taas vähän railakkaammin :D

Paikallisderby

joma1joma2joma3joma4joma5joma6
Nyt on taas kertynyt muutama kuva lisää, kiitos Ilosaarirockin. Aloitetaan kuitenkin viime torstaista, jolloin pelattiin paikallisottelu JoMa-KiPa. Tai oikeastaan Juha Niemi vastaan KiPa. Suhteellisen juoksurikas peli oli, ja Niemi yksistään löi 3+8 tai jotain sinne päin, niin eipä siinä paljoa jossiteltavaa jäänyt. Pisteet jäi siis valitettavasti Joensuuhun. Vaikka tätä nykyä joensuulainen olenkin, niin kyllä näissä paikallisotteluissa oon kyllä ehdottomasti KiPan puolella. Muissa voi sitten joensuulaisiakin kannustaa :D

9. heinäkuuta 2014

Tommin rippijuhlat

123456
Vietettiin miun keskimmäisen veljen Tommin rippijuhlia viime sunnuntaina. Onneks nää helteet alkoi jo viikonloppuna niin saatiin juhlia hyvässä kelissä. Juhlat meni hyvin. Itekin keskityin lähinnä syömiseen ja vieraiden kanssa seurustelemiseen (+keittiössä pyörimiseen) niin kuvaaminen jäi vähän vähemmälle. Meillä oli varmaan aika perinteinen menu, eli lämmintä ruokaa, savulohta, erilaisia salaatteja ja karjalanpiirakoita. Kahvin kanssa kakkua, pullaa ja keksejä. Otin myös vähän ruokaa mukaan ja tällä viikolla miun ei ole tarvinnut käyttää aikaa ruoanlaittoon.

Maanantaina tulin takaisin Joensuuhun, koska miulla oli fysiikkareenit. Tänään ja eilen oon taas reenaillut kilpakävelyä, koska perjantai-iltana on aluemestaruuskisat Kuopiossa. Lauantaina suuntaan takaisin Joensuuhun, koska Ilosaarirock. Koska miuta kiinnostavia esiintyjiä on vaan muutama, niin en viittinyt ostaa lippua vaan talkoolaisena mennään taas kerran. Tällä kertaa miut voi löytää narikasta lauantaiyönä ja sunnuntai-iltana. Miuta saa tulla myös moikkaamaan, jos löytää rokkikansan joukosta :D ps. kävin allekirjoittamassa tänään myös työsopimuksen, eli koulupaikka saa odottaa ainakin vuoden verran.

Löytyykö muita Ilosaareen tulijoita tai ootteko käyneet jo muilla festareilla tänä kesänä?

1. heinäkuuta 2014

Sportsdirectin tilaus

DSC_8606DSC_8607DSC_8609DSC_8608
Oon pitkään lukenut muitten blogeista kuinka he ovat tilanneet enemmän ja vähemmän reenivaatteita Sportsdirectiltä. No, vihdoin miekin uskaltauduin sieltä tilaamaan. Ja ei voi muuta kuin kehua. Ja tää ei oo mikään maksettu mainos vaan oon ihan oikeesti tyytyväinen. Toimituksessa meni vähän reilu viikko ja koska en ollut kotona vaan Kauhavalla niin kotiin tullessa löytyi noutoilmoitus ja sain käydä hakemassa paketin lähiSiwasta, missä oli Postipiste. Noitten tuotteiden lisäksi paketissa oli vielä yks toppi miun siskolle ja postikuluineen kaikkineen hintaa jäi alle 50 €. Koska noin puolet siitä hinnasta muodostui noista Niken shortseista ja postikuluista, niin noille lopuille jäi hintaa hyvin vähän. Koot osui aivan nappiin, kun katsoin muiden tuotearvosteluja. Sen verran voin kertoo, että kun noista Karrimoren shortseita valitsin normaalia isomman koon, niin olivat ok.
DSC_8611DSC_8615DSC_8612
Muitakin hankintoja oon viime aikoina tehnyt (luojalle kiitos, että oon ollut koko kevään ja alkukesän töissä :D). Kävin teettämässä pohjalliset ja samalla reissulla mukaan tarttui nuo Adidaksen Adizero Boostit. Oon kyllä ollut hyvin tyytyväinen noihin lyhyenkin käyttökokemuksen perusteella. Ostin myös uuden sykemittarin. Miulla on ollut aiemmin käytössä Tanskasta ostettu Garmin, mikä on hyvä juoksulenkeillä. Koska siinä ei oo sykevyötä mukana ja semmosen löytäminen yksinään ilman kelloa on hyvinkin vaikeaa, niin päädyin tuommoseen Polarin FT7:aan. Mietin myös Suuntoa, mutta koska miulla on aiemminkin ollut Polar, niin valitsin tuon. Tuo on niistä perusmalleista vissiin toisiks halvin. Muuten oon ollut tosi tyytyväinen, mutta ainoo miinus tulee siitä, että syke ja aika ei näy samalla näytöllä. Viimesenä tulee nuo lisäravinteet. Kauhavalla ravintoklinikalla miulle suositeltiin noita ja aattelin, että sama testata. Spirulinasta valitsin tabletit, koska en tiiä oisinko saanut sitä jauhetta alas missään muodossa :D

Ainiin, pääsin kouluun! Tää oli tämmönen kokeilu ja menin pääsykokeisiinkin semmosella suht rennolla asenteella. Eilen kävin sitten kattelee sisäänpäässeiden listaa ja siellähän miun nimi oli muitten joukossa :D Eli ehkä vielä joku päivä tästä tytöstä tulee Fysioterapeutti. Tekis mieli aloittaa opiskelut heti syksyllä, mutta koska yritän olla järkevä, niin oon varmaan poissaolevana ainakin tulevan lukuvuoden. Tän valinnan meinaan tehdä sen takia, koska miulla ei tuu riittämään tukikuukaudet koko opintojen ajaksi niin pitää tehdä töitä jossain vaiheessa. Lisäksi miulla on työpaikka tiedossa ainakin ens lukuvuoden ajaksi, niin ois tyhmää luopua siitä. Varsinkin kun täällä on työpaikat aika kiven alla.