5. huhtikuuta 2013

Kånken

IMAG0115IMAG0114 Nyt löytyy miultakin oma Kånken. Pitkään oon jo miettinyt tuon hankintaa ja eilisten synttäreitten kunniaksi päätin ostaa tämän itselle synttärilahjaksi. Oon kuullu että nää voi kestää hyvinkin pitkään nii hintakaan ei kirpaissut niin paljoa kun ajattelee pitkällä tähtäimellä. Koko on klassinen, joka mitä luultavammin riittää miulle normaalikäyttöön, kun ei tarvii koulussakaan paljoa tavaraa kuljettaa mukana.

Väriksi valitsin vaaleanvihreän, joka on ehkä vaaleutensa takia pieni riski mutta onhan tuo ihanan pirteä ja keväinen. Aluksi oli suunnitelmissa ostaa punainen, mutta koska sitä ei paikallisen liikkeen valikoimassa ollut niin piti valita jotain muuta. Tuon vaaleanvihreän näin jo heti kauppaan astuessa ja silloin olin jo melkein päätökseni tehnyt. Valikoima ei ollut kovin suuri, lähinnä perusvärit musta, sininen ja vihreä ja muutama muu mutta eipähän ollut niin paha valinnanvaikeus.

3. huhtikuuta 2013

Pääsiäisloma

hiihtämässäjäälläVihdoinkin on aikaa istua koneen äärelle vähän pidemmäksi aikaa. Pääsiäislomaa vois kuvailla kahdella sanalla: siivous ja hiihto. Eli alkuviikon olin äitillä töissä ja lisäks kävin mummonkin tykönä siivoamassa. Hiihtämässä kävin melkein joka päivä ja kilometrejä loman aikana kertyi 130 :) Oli upea ilma ja jäällä oli mukava hiihdellä auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Sunnuntaina käytiin Lekotissa laskettelemassa. Ite tosin otin laudan ja pysyin lastenrinteessä sillä miun 1 kerta/vuosi tahdilla ei paljon kehity. Sunnuntaina hiukset sai myös vähän punaista väriä mutta sävy ei muuttunut paljoa. Maanantaina käytiin Elisan kanssa Pyhäselässä juoksemassa. Osallistuin hölkkäsarjaan ja vaikka sairastelut tuntui vähän vieläkin niin viiden vuoden takainen ennätys parani puolitoista minuuttia 4,5 km matkalla. Tännään kävin vielä hiihtämässä talven vikat kilometrit eli 2 h jäällä auringonpaisteessa. Illalla olikin aika hypätä junaan ja nyt oottelen lentokentällä aamulla aikaisin lähtevää lentoa ja huomenna paluu kouluun. Torstaina olisikin synttärit, saa nähdä mitä sille päivälle keksii. Toivottavasti teillä oli kiva loma :)312Min påskeferie var rart og kan skrives med to ord: rengøring og skiing. Først arbejdede jeg med min mor og også rensede op hos min mormor. Jeg skied næsten hver dag og i løbet af ferien kom det 130 km :) Vejr var awesome og det var dejlig at ski på is når solen skinnede fra skyfri himmel. Om søndagen var vi snowboarding. Jeg var kun på børnsbakke fordi jeg snowboard 1 gång/år så jeg er ikke så god med det. Om søndagen farvede jeg min hår og det er lidt mere rødt nu. Om mandagen deltog jeg med min søster Elisa en løbekonkurrence i Pyhäselkä. Jeg løb kun 4,5 km og min tid var halvanden minutter bedre end sidste gang (fem år siden). I dag skied jeg de sidste kilometer på denne vinter så 2 timer på is. Om aftenen var det tid at gå til tåget. Nu afventer jeg på lufthavnen og på morgen skal jeg gå tilbage til Danmark og i morgen har jeg også skole igen. Og på torsdagen er min fødselsdag, glæder mig. Håber at ni har en god ferie :)

26. maaliskuuta 2013

Helsinki

13245678910 Nyt oon kotona mutta pari edellistä päivää meni Helsingissä. Kisat Espoossa ei mennyt mitenkään hyvin, sairastelut tuntuu keuhkoissa vieläkin, ei vaan pysty menemään kovaa. Kisojen jälkeen suuntasin miun sukulaisen luokse yöksi ja eilen ennen kotiinlähtöä treffailin vielä miun hyvän ystävän Miian kanssa kun käytiin Amarillossa syömässä. Ennen sitä kävin vähän kävelemässä Helsingissä kamera kaulassa ja mm. tämmöisiä kuvia oli tuloksena. Mitä tykkäätte? Tää nyt oli tämmönen pikapostaus, työt kutsuu ihan kohta. Ja tännään haen postista miun uuen puhelimen, siitä lisää myöhemmin.

24. maaliskuuta 2013

Sano jos mä oon liiankin suora tai jos juuret ei pinnalle näy

hbm1hbm2hbm31
Moikat lentokentältä. Vielä pitäis reilu pari tuntia ootella lentoa Suomeen, nii aattelin tulla jakamaan muutaman kuvan perjantailta. Koulussa HBM:n tunneilla harjoiteltiin tasapainoa. Sulkien sekä semmosten siivoushuiskien avulla tehtiin temppuja sekä piettiin ryhmissä esityksiä. Tunnit huipentui tuohon tuoliharjoitukseen. Eli jalat tuolleen niinko kuvassa ja sit kaadutaan sen tuolin mukana maahan. Kerran tein avustajien kanssa mutta sitten halusin tehä ihan ite vaikka vähän jännitti. Oli muuten huikee tunne ko sai sen onnistuneesti suoritettua. Lopuks vielä rustailtiin runoja, joissa piti keksiä ja käyttää noilla kirjaimilla alkavia sanoja.

Perjantaina siis tosiaan alkoi mein loma ja haluttiin vähän juhlistaa sitä. Tehtiin pienimuotoinen kolmen paikan kierros, ite olin tällä kertaa enemmän limpparilinjalla. Heidi's ja A-Bar oli ihan kivoja mutta täytyy sanoa että Boogie's oli pieni pettymys, varsinkaan ko en ite kuuntele niin paljon rockmusiikkia. Onneks oli ilmaislippu. Lähinkin jo kolmen maissa kotia kämppiksen kanssa muitten jatkaessa vielä tunnin pidempään. Tosin kämppis totes että normaalisti siellä soitetaan parempaa musiikkia. Eilinen meni hölläillessä ja viimiset pakkailut tehdessä. Tänään edessä ois kauden avaus kilpakävelyssä, saa nähdä miten menee. Huomenna nään myös miun ystävää ennen kuin matkustan kotiin.

Hilsener fra lufthavnen. Jeg har et par timer før min fly, så jeg tænkte dele nogle billeder fra fredag. I SKB havde vi balance øvelser. Først praktiserede vi med feather og rengøringting og gjorde også shows med dem. Slutningen af timer gjorde vi grande test med stol. Så vi faldt ned på gulvet med stolen. Først jeg gjorde det med to assistant men efter det jeg ønskede at gøre det selv. Og jeg lykkedes, det var fantastisk følelse :) Vi gjorde også digte. Vi brugte ordene der startede specielle bogstave.

Om fredagen startede ferie og vi fejrede det lidt. Vi gjorde pubcrawl, men jeg drikkede mere soda end øl. Heidi's og A-Bar var okej men jeg var lidt skuffet over Boogie's. Måske selvom jeg lyttede ikke så meget rockmusik. Jeg gik hjem allerede klokken tre med min roommate og de andre var der en time mere. I går var jeg kun hjemme og pakkede sidste tinge. I dag har jeg min først kapgangkonkurrence af denne sæsong. Håber at det går godt. I morgen jeg skal se også med min godt ven før jeg gik hjem.

21. maaliskuuta 2013

Lærerne er de første, hvem bliver de næste

miekkarimiekkari2miekkari1miekkari3lunta1lunta2 Eilenhän tosiaan oli Helsingissä mielenosoitus opintotuesta mutta koska sinne en päässyt niin päätin käyä täällä kattoo paikallisen tapahtuman, kun kaveri oli facebookissa tapahtumakutsun laittanut. Tämä oli siis opettajiin liittyvä ja paikalla oli eri puhujia ja oli siellä myös yks sosiaalipedagogien edustaja. Paljon en puheista ymmärtänyt mutta ihan hyvästä kuullun ymmärtämisen harjoituksesta se meni. Porukkaa oli ihan mukavasti, harmi vaan ettei sää suosinut. Kotimatkalla nappasin pari kuvaa, joka kuvastaa tän hetkistä tilannetta aika hyvin, eli maa on nyt ollut valkoisena muutaman päivän.

Koulua on ollu nyt parina päivänä parin tunnin ajan. Eilen oli kivaa rullailla pyörätuoleilla. Tanssittiin, pelattiin norsupalloa ja kisailtiin niillä. Pelattiin myös astetta vauhdikkaammin ja kerran teinkin hienon mutta hallitun ilmalennon pyörätuolista. Voin kertoa että tänään on ollu yläkroppa ja etenkin lavat jumissa, en olettanu että ois noinkin tehokasta eli kaikki kunnioitus pyörätuolissa oleville. Tännään meinas vähän hajottaa polkea toiselle koululle reilun tunnin takia varsinkin ko reilu puolet luokasta skippas tunnit. Ennää huomenna 2 h koulua, nii sitten oonkin jo lomalla. Hyvää lomaa kaikille kenellä se jo alkaa, muut jaksakaa vielä vähän :)

19. maaliskuuta 2013

Niin mä voin luvata et aina lopulta sä selviit mistä vaan

735174_10151543680653265_250314931_n429771_10200340732194735_2106537545_n386389_10200340733154759_234432616_n Eka kuva perjantailta, muut pari viikkoo vanhoja, kun käytiin päiväkotivierailulla. Lapsi on terve kun se leikkii, mutta yhteisöpedagogi kun ei osaa lopettaa, vai miten se meni ;) Miulle ei kuulu mitään ihmeellisempää, koulua ja reenejä lähinnä. Eilen koulussa alkoi uusi aine, Health, Body & Movement. Tanssittiin, jönglöörattiin pompomeilla (semmosia niinko cheerleedereillä on :D)ja pelattiin lenttistä ilmapalloilla. Huomenna päästään rullailee pyörätuoleilla, ihan jees tää opiskelu. Salillakin oon päässy käymään eilen ja tänään, polvetkin alkaa luultavasti olla ihan ok. Tai näin ainakin kovasti toivon ettei sunnuntain jää kisat välistä. Eilen oli lisäks partykomitean kanssa palaveri ja istuttiin myö vähän aikaa palaverin jälkeen SirClubilla. Tänne on muuten tullu taas talvi, koko tän päivän on vaan satanut lunta. No, ehkä on hyvä totutella ko lento Suomeen loman viettoon oottaa sunnuntaina :) Mut kohta unille, aamulla kouluun vapaapäivän jälkeen.

17. maaliskuuta 2013

We are the champions

victory
Eilen oli ihan huippu päivä. Pelattiin partykomitean kanssa koulun sählyturnauksessa ja lopulta hoidettiin homma kotiin eli voitto tuli jännittävän finaalin jälkeen. Koko homma meni aika lailla nappiin ko ei hävitty yhtään peliä, alkulohkossa 3 voittoa ja yks tasuri, semifinaalista 4-2 voitto ja finaali "jatkoaikamaalilla" 3-2 :) Finaali meni tosiaan jännäks, oli tosi tasainen ja oli niin huippu tunne kun sain tehtyä ratkasevan maalin ja päästiin juhlimaan voittoa :)

Illalla oli afterpartyt, jotka oli kivat. Harmi vaan ko en pystynyt olemaan loppuun asti. Täähän on tää perus että lähet vaan muutamalle mutta lopputulos on jotain ihan muuta. Kotia lähdin jo joskus puol yhden maissa, koska tajusin että oon juonu liikaa liian lyhyessä ajassa. Oon kuitenkin tyytyväinen, että tajusin ite lähteä kotiin nukkumaan.

I går var rigtig hyggeligt. Vi havde hockeyturneringen og jeg spillede med Festudvalget. Vi spillede rigtig godt og vandt hele turneringen. Alt gik meget fint og vi tabte ingen spil, 5 triumf og 1 remis. Finalen var meget spændende og flad. Det var så godt følelse når jeg gjorde "golden goal" og vi kunne starte at fejre :) 

Om aftenen havde vi afterparty på LA. Det var sjovt men jeg havde ikke så godt. Det var basic jeg har tænkt mig at drikke kun et par og slutresultatet er noget helt andret. Meget drikker på kort tid. Jeg gik hjem allerede cirka halv et, fordi jeg var meget fuld. Men jeg er glad at jeg indså mig at gå hjem for at sove.
väsyttityynyvoittocategory winnerkarkkii palkinnoksposter
Tänä aamuna olikin sitten ekan kuvan mukaiset fiilikset. Pientä krapulanpoikasta oli havaittavissa mutta ei auttanu, koululla olin yheksältä. Ekat tunnit meni aika hiljaisissa merkeissä mutta iltapäivällä olo alkoi helpottaa ja sain lisää energiaa. Lisäks mein projekti voitti toisen meidän omista kategoriapalkinnoista eli kaikista esteettisen ja/tai paras esitys. Tuomaristo ihastui varsinkin mein tyynyihin ja niin teki muutkin. Kaikki ois halunneet ottaa tyynyn mukaan kotia. Mein projekti on siis värisevä tyyny yhdistettynä applikaatioon. Tämä on tarkoitettu kehitysvammaisille lapsille. Applikaatio on vasta kehitysasteella mutta saatiin tuomaristolta palautetta että mein tuotteella on potentiaalia. Tosin tästä päivästä jäi vähän huono maku sen osalta, että koko viikko ollaan hehkutettu Innoevent-tapahtumaa, ja loppujen lopuks myö ei ees oltu mukana varsinaisessa kisassa ja meiät oltiin sijoitettu ihan eri rakennukseenkin. No saatiin myö loppujen lopuks pieni osuus varsinaisessa palkintoshowssa, kun yks mein ryhmä palkittiin mein omien projektien joukosta parhaana.

Tän illan oon viettäny turvallisesti kotona toipuen eilisestä ja parannellen vammoja. Hienosti menee ko molemmat polvet on auki. Pelasin vähän turhankin intensiivisesti eilen sekä tein huonon reittivalinnan pyörällä. Ehkä tää tästä.

Om morgenen var jeg lidt træt og have lidt tømmermænd også. Men vi havde skole i dag og jeg var der klokken 9. Morgen var lidt dårlig men heldigvis om eftermiddagen jeg havde mere energi. Jeg havde lykke også i dag fordi vi vandt en af vores egne to kategori. Vores product var mest æstetisk. Folk kunne godt lide specielt vores vibrerende pillow og de ville have ønsket at tage det til hjem. Vores produkt er application and vibrerende pillow sammen og dommerne sagde at vi har potential. Men en del af dagen var ikke så godt. Hele uge det har været Innoevent men vi var ikke med ret konkurrence og vi var i en anden bygningen end de anden. Men heldigvis vi havde lidt del i awardshow hvor en af vores gruppe modtog award.

Denne aftenen har jeg været kun hjemme og inddrive fra i går og forbedre skader. Jeg har begge knæ åben. Jeg spillede hockey lidt for intensivt og gjorde et dårlig valg af ruten med cykel. Men ellers jeg er okej.